Istuin äsken omalla terassilla juoden kahvia ja lueskellen aikakauslehteä. Aurinko paistoi täydeltä terältä lämmittäen kasvoja ja koko kehoa. Alhaalla kauenpana häämötti meri ja vastapäisellä vuorella nousi savuja ihmisten siivoillessa puutarhoja.
Kissa makasi raajat levällään pöydällä naamalla nautinnollinen irvistys, venytteli välillä ja asettautui taas auringon lämmiteltäväksi. Koko ajan kulki ihmisiä talon ohi kadulla, kaikki halusivat käyttää hyväkseen kauniin ja lämpimän ilman tuovat edut.
Istuin siinä ja mietiskelin ... meinasin melkein nukahtaa .... mietin miten hyvä oli olla sillä hetkellä. Olla siinä vaan ja nautiskella ... ihan hiljaa, ei kiirettä mihinkään, ei ongelmia, ei murheita ... kaikki arkiset asiat tuntuivat olevan jossain kaukana ....
Aikaisemmin aamupäivällä kävimme miehen kanssa tekemässä kävelylenkin alhaalla rannassa. Monet muutkin olivat päättäneet tehdä samoin! Rattaita, lapsia, koiria, raskaana olevia naisia, vanhuksia ... kaikki tuntuivat nauttivat mahtavasta talvipäivästä. Kävelimme puolentunnin matkan pienestä kalastajakylästä isompaan rantapaikkaan, istahdimme vihdoin ja viimein aurinkoiselle terassille nauttimaan päiväkahvit.
En varmaan osaisi asua enää missään muualla kuin täällä ... En ainakaan paikassa jossa ei olisi vettä lähellä, edes järveä. Nautiskelin aurinkolasit silmillä katsellen merelle, kuunnellen
viereisten pöytien puheensorinaa ... kielten sekamelskaa ... vähän sloveniaa, sieltä täältä kuuluin italiaa ja saksaa, jokunen sana serbiaa tarkkui korvaan.... Pimeän ja hiljaisen talven jälkeen se kaikki puheesorina ja kielten sekamelska kuulosti aivan ihanalta. Joskus olemme jutelleen kaveriseurassa siitä miten ja missä kukin haluais asua, jos voisi valita. Joku on sanonut muuttavansa eläkepäivillä jonnekin kauas pois hälinästä, toinen on ilmoittanut ostavansa pienen mökin melkein autiolta saarelta. Itse voisin kuvitella asuvani pienen hetken jossain hiljaisessa paikassa, mutta en voisi olla siellä kauaa ... haluan ympärille ihmisiä, haluan jutella ja kommunikoida ihmisten kanssa. Välillä hiljaisuus ja yksinolo tekee hyvää, mutta kaipaan toisen ihmisen läheisyyttä, mukavia keskusteluhetkiä ja yhdessäoloa.
Tuon parituntisen rantakeikan jälkeen onnistuin sitten kotona hermostumaan tyttärille!! Se siitä rauhallisesta seesteisestä hetkestä ja tyynestä äidistä. Nälällä taisi olla melko suuri syy hermotuneisuuteen;) Koira pitäisi pestä ja föönata, pyykit viikata ja astianpesukonekin oli jäänyt jostain syystä tyhjentämättä ... Ja neideillä kun olisi niin kauheasti muita menoja!! Ja kun korotin ääntä jäivät molemmat suu auki tuijottamaan ja ihmettelivät miksi hermoilen. Sillä hetkellä oli sellainen tunne kuin olisin puhunut kuuroille korville!
Huomenna palataan taas arkeen. Kiireinen maanantai edessä, töiden jälkeen ihotautilääkärille tarkistuttamaan luomia. Kesä tulossa ja jos jotain pitää poistaa, nyt taitaa olla niitä viimeisiä hetkiä ennen lämpimiä ilmoja.
Mieskin on muuten ottanut itseään niskasta kiinni ja on aloittanut lääkärikierroksen. Kaikki kokeet ja kuvaukset pitää uusia. Vuosi viime tarkistuksista on jo melkein vierähtänyt. Mutta ei mietiä niitä asoita vielä, vasta sitten jos on aihetta miettiä...
