torstai 29. syyskuuta 2011

Pulassako?

                                                                                 (kuva internet)


Kävin tämän areenan vieressä tänään. Tai oikeestaan sen takana. Ja olisin halunnut mennä sinne pitkästä aikaan ihailemaan, mutta eihän meillä ollut taaskaan aikaa! Piti ajaa kiireellä kotiin, että mies ennättää puolestaan töihin. Vilkutin vaan kovasti areenaa ihasteleville turisteille, kun mies hurjasteli kohti moottoritietä.


Oltiin melkein kirjaimellisesti pulassa tänään tuon areenan takana. Olin karannut hyvissä ajoissa töistä ja tuon areenan taakse ennätettiin juuri muutama kymmenen minuuttia ennen sovittua aikaa. Muutaman epätoivoisen korttelikierroksen jälkeen mies iski ranskalaisen ajopelinsä aivan ihastuttavan minimoriksen viereen ... nehän oli ihan saman värisiä ja melkein saman kokoisia ... ja iski parkkiautomaattiin mielettömän kasan kolikoita (eihän automaattiin tietenkään käyneet setelit!) ... muutaman minuutin ja askeleen kuluttua kävi ilmi, että kyseinen parkkipaikka taisi olla yksi niistä kaupungin kalleimmista ja puolen korttelin päässä olisimme voineet jättää auto parkkiin puoleksi päiväksi samalla määrällä kolikoita joita tungettiin automaattiin yhden tunnin edestä! Mutta eihän sitä kiireessä ennätä kaikkea huomioida ... eihän?!
Lyhyen puhelinkeskustelun jälkeen sain selvät ohjeet miten löytää toimisto ... Tuossa kaupungissa on muuten aika epätoivoista etsiä tiettyä paikkaa autosta käsin ilman karttaa sillä kaikki kadut ovat yksisuuntaisia ja katujen nimet on laittettu jonnekin mielettömän korkealle pienellä printattuna....
Toimisto löytyi ja vastassa oli aivan pohjoismaalaisen näköinen pitkähiuksinen nuori mies, miten muuten kun edustaa Pohjoismaita;)
Nyt sitten vaan odotellaan mitä suomalaiset päättävät, haluavatko palkata suomalaisen joka asuu jo maassa ja osaa kroatiaa ja suomea ja joka tuntee tämän maan kahdenkymmenen vuoden kokemuksella vai lähettävätkö suomesta ihmisen joka ei ehkä osaa kieltä, mutta jolla on kokemusta alalta .....
Jos kutsu keskusteluun kuuluu ensi kuun aikana, pitää alkaa toden teolla miettimään mitä sitä haluakaan ja miten kaikki sumplitaan ....

13 kommenttia:

SaaraBee kirjoitti...

Olen käynyt tuolla! Upea kerrassaan.
Toivottavasti työpaikka tärppää.

Elvira kirjoitti...

Mekin ollaan käyty tuolla ja kovasti tykättiin. Ihan pakko oli lähettää sieltä vanhemmilleni kortti, johon raapustin vain "Ollaan Pulassa, lähettäkää rahaa!" :P

Pidän peukkuja työpaikan suhteen.

Elina Koivisto kirjoitti...

Kuullostaa hienolta! Rukoilen, että voisit sen saada!

Tuula kirjoitti...

Jannittavaa! Toivottavasti saat tyon!

Kuvaa katsoessa luulin, etta olet Roomassa... ;).

ebrufin kirjoitti...

Toivottavasti tarppaa!

Ystavani juuri palasi Pulasta Suomeen. Oli siella 3 kk oppaana:)

Miltsu kirjoitti...

Mäkin luulin ensin että menin ihan toiseen blogiin tuon kuvan perusteella heh. Pidetään peukut pystyssä että tärppää :)

Jojo kirjoitti...

Peukut pystyssä olen miekin täällä!
Ja tuolla Pulassa olimme mekin vähän pulassa, siis Maria ja minä, ajoimme ympäriinsä muutaman kerran ennen kuin löytyi nuo rauniot. Eikä sitten kuitenkaan pysähdytty sinne, kun parkkipaikan löytäminen oli ihan kamalan vaikeaa. Mutta miehän olen ollut tuolla areenalla, hieno paikka.
Toivottavasti tärppää tuo työ. Tai ainakin saisit sitä kautta jalkasi jonkun toisen oven väliin.
Haleja:)

finkinja kirjoitti...

No niin nyt sitten kun joku on tulossa seuraavan kerran Pulaan tai tänne päin niin ottakoot vaan rohkeesti yhteyttä!! Tarjoon kahvit, pullista en ole kyllä varma;)

Ebrufin, mitä tuumas paikasta?

Kyllä taisin ainakin onnistua työntää yhden jalan oven väliin jos vaikka tuo paikka ei tärppääkään tai itseäni ei kiinnosta. Sen verran mukavasti meni keskustelut;)

kirsi kirjoitti...

Onnea taaltakin!!
Voi, tuo jai nakematta, mutta ehka myohemmin.
Hyvaa viikonloppua.

Sateenkaari kirjoitti...

Peukutuksia työpaikan saannille.

elsi kirjoitti...

Mä uskon suhun Anna ja parasta niiden Pulassa olevienkin on uskoa .

Sennie kirjoitti...

Fingers crossed! Toivottavasti saat paikan!

finkinja kirjoitti...

Katsotaan mitä tuleman pitää ... ;)