keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Siellä vai täällä

Esikoinen viilettää nykyään kahden asunnon väliä. Kesän hän vietti saarella kesäduunissa ja sen jälkeen jäin sille tielle. Ei asiasta sen kummemmin keskusteltu. Oli hän josku uhkaillut, että sitten kun täyttää kahdeksantoista muuttaa kuulemma muualle asumaan. Aina se asia kuitattiin niin ja näin, enemmänkin siltä silmältä että, "joo joo, katotaan sitten kun se tilanne tulee". 
Ja tulihan se hetki. Pikkuhiljaa esikoinen alkoi viettää enemmän aikaa poikakaverin luona, tuli vain kotiin vaihtamaan vaatteita ym. 
Poikakaveri joutui nyt etsimään uuden kämpän ja esikoinen muutti siinä sitten samalla hänen luo. Tai ei ihan virallisesti muuttanut, osoite on vielä sama kuin meillä. Mutta epävirallisesti.


Kotiin hän tulee vain hakemaan lisää kamaa, mitä milloinkin puuttuu. Kauhea omanpesänvalmistamisinto taitaa olla juuri pahimmillaan, kun eilen tokaisi tarvitsevansa föönin, silitysraudan, mikroaaltouunin ... ja kahvinkeitinkin olis varmaan kiva tai vedenkeitin ...uh! Onneksi heillä on pesukone kämpässä ... vielä kuitenkin esikoinen kantaa likapyykin kotiin äidin pestäväksi, koska kämpän koneen käyttö ei ole ihan selvinnyt. Sain kutsun kahville ja samalla opettamaan pesukoneen käyttöä;) Nyt on hyvä syy mennä tarkistamaan missä tytär majailee.


Jollain tavalla koko asian on käynyt ihan huomaamatta. En ole mitenkään voivetellut, että nyt lapsi on lähtenyt maailmalle tai mitenkähän se lapsiparka pärjää. Onko musta tullut liian välinpitämätön? Ei kai, ehkä se vain tuntuu luonnolliselta asialta että lapset lähtevät pois kotoa. Kyllä hän saisi olla täälläkin ja varmaankin rahaa säästyisi enemmän, mutta jollain tavalla olen myös helpottunut. Enemmän ja enemmän aikaa vietän itsekseni ja toisaalta nautinkin näistä rauhallisista hetkistä jolloin voin tehdä ihan mitä vain. Ja onhan tuo nuorimmainen vielä tässä aina välillä pyörimässä, juuri sen verran että saa aikaan sekasotkun ja onnistuu kiristämään pinnaan tekemättömillä hommilla ym.


Jotkut tuttavat ovat ihmetelleet, että miten annamme tyttären asua ties missä ja ties kenen kanssa. Eihän täällä olla vielä joka paikassa totuttu (ainakaan pienimmissä paikoissa) siihen, että noin nuorena asuu muualla kuin kotona. Itse alkaisin kyllä huolestua, jos "lapsi" asuisi vielä kotona melkein kolmikymppisenä äidin höösättävänä ... etenkin jos kyseessä on poika! Niitäkin tapauksia kun on aivan ihan liikaa. 
Ja katsotaan kuinka kauan tämä kaikki kestää. Ehkä jo muutaman päivän tai kuukauden kuluttua tytär saapuu kimpsuineen ja kampuineen takaisin omaan huoneeseensa .... Pitää vaan ennättää maalata ja hieman rempata huone sitä ennen ;)

7 kommenttia:

Madame Kissankulma kirjoitti...

Hei Finkinja! Juuri tänään mietin, että kuinkahan sitten kestän kun lapset lähtevät omilleen vaikka en myöskään halua, että jäävät nurkkiin makailemaan. Kyllä se varmaan niin on, että luonto hoitaa sitten tämänkin puolen. Et ole välinpitämätön vaan annat lapsesi kokeilla itse siipiään, ei sitäkään asiaa elämässä muuten opi:) Mukavaa syksyä!

Tuula kirjoitti...

Toimit ihan terveella tavalla, kun annat tyttaresi kokeilla siipiaan. Kuten kirjoitit, niin arveluttavampaa olisi, jos lapsi nyhjaisi kotona viela kolmekymppisena.

Taalla, varsinkin maalla, monet nuoret siirtyy alivuokralaisasuntoihin 16-vuotiaina, kun alkavat lukion muualla. Siina ne aikuistuu.

Nauti vaan hiljaisista hetkista kotona!

anumorchy kirjoitti...

Taalla just eilen radio-ohjelmaa vetava psykologi sanoi, etta linnutkin tuuppaa poikasensa ulos pesasta. Vaan ihmisvanhemmat haluavat niita pitaa pesassa mahdollisimman kauan.

Tuija kirjoitti...

Ihan samanlaisia aatoksia on täälläkin ollut, esikoisen poismuutto tuntui melko surullisesta ja jotenkin tyhjältä,kun menin hänen huoneeseensa, joka oli oikeastikin ihan tyhjä.Nyt siitä on jo kolmisen vuotta ja kun kaikki on mennyt hyvin, ei aihetta huoleen.
Kyllä suurin osa suomalaisista lapsista, varsinkin tytöistä, muttaa melkein heti pois vanhempien luota kun tulee täysi-ikäiseksi.Ne haluaa ne omat kattilat ja pannu, haluavat oman pesän.Kyllä se on ihan luonnolista niin.
Poikani on myös ( 18v.) vihjaillut muutosta kahden kaverinsa kanssa yhteen..oikea poikamiesboxi, mutta melko lähelle kuitenkin, sovittiin sitten , että kokeilkoon siipiään, onhan kuitenkin paikka mihin palata jos ei vielä pärjää, kun on armeijakin vielä käymättä.
Lapset on lainaa vaan, lainaa elämältä..

Oikein hyvää lokakuun jatkoa sinulle sinne ja tsemppiä. Mukava on ollut lukea blogiasi, kun tunnumme olevan melko samassa elämän vaiheessa.

elsi kirjoitti...

Meillä tuo on edessä vasta kun pojat ovat käyneet armeijan.
Luulen kanssa että sujuvasti se menee.
Onnea uuteen kotiin tytölle .:o)

Marjut kirjoitti...

Hyvä että kokeilee jo vähän siipiään, täällä meilläpäin kun tahtoovat lapset liikaakin viihtyä äidin helmoissa verrattuna esim Suomeen.
Onnea vaan uuteen kotiin.

Minulla vanhin poika lähti omaan asuntoon 18 veenä. Vähän se kyllä sydäntä kipristeli, mutta selvisin;)

MaaMaa kirjoitti...

19-vuotiaana itsekin muutin pois kotoota. Jälkeenpäin äiti kertoi, että isä oli ollut aika masentunut kun viimeinenkin lapsi kotoota lähti ... Äiti soitteli joka ilta ja kyseli syömisieni perään, ja toivotti hyvää yötä. :)
Parempi että annat kokeilla siipiään, ja ettei asiasta suurempaa numeroa tee :)

tsemppiä esikoisellesi oman kodin rakentelussa!
ja nauti lisääntyvästä omasta ajasta :)