lauantai 26. helmikuuta 2011

Perjantai-iltaa...

Kolme teiniä istuu kaikki ison tietsikan ääressä ja kikattelevat. Mies istahti omalle paikalleen sohvalle ja taitaa ajautua omiin ajatuksiin samalla telkkua katsellen. Esikoinen lähti kylälle kavereita moikkaamaan .... tyypillinen perjantai-ilta. 
Sain äsken vasta hoidettua pikaviikkosiivouksen loppuun. Ei mitään kummempia muuta kuin lattian luuttuamista ja enimmät pölyt pois. Olin evakossa yläkerrassa sen aikaa kunnes esikoinen sai imuroitua. Olin ajatellut tehdä metsälenkin koiran kanssa, mutta mielettömän kylmä ja kova koillistuuli pilasi koko ajatuksen. Oltais jäädytty heti alkumetreillä. Hoidetaan se homma sitten huomenna .... tai ylihuomenna.
Olen sentään saanut melkein joka päivä edes pikkasen jumpattua. Hyvä minä. Päätin pitää edes pikkasen silmällä mitä tungen suuhun ja vajaassa kuukaudessa on kolmisen kiloa lähtenyt .... Hih hih kiva juttu. En ole yleensä mikään laihduttaja, mutta nyt pitää saada itseä hieman kesäkuntoo. Olen huomannut, että viimeisen kuukauden aikana jaksan paremmin tehdä hommiakin kun on jumppaillut. 


Tänä talvena on tullut todella vähän bloggailtua. Tuntuu, että elämä on melko tasaista ja tylsää. Aina on jotain mielessä mistä voisi naputella, mutta sitten kun vihdoin istun koneen ääreen kaikki tuntuu niin tyhmältä. Tai sitten on asioita joista en viitsi kirjoittaa julkisesti .... Ja sellaisia on ollut viime aikoina aika paljon ... elämä heittelee ja pistää miettimään ....



4 kommenttia:

Yaelian kirjoitti...

Ihan kiva kuitenkin että kirjoitat tänne välillä kuulumisia.Ja hienosti olet onnistunut pudottamaan kiloja:-)

Elina Koivisto kirjoitti...

Kiva kuulla kuulumisiasi! Ja hieno laihdutustulos :). Iloa ja siunausta!

MaaMaa kirjoitti...

Onnea ja tsemppiä kesäkuntoon pääsemisessä, ihan varmasti onnistut ja jo loistoalku :)
Elämä on...
Haliterkut!

kirsi kirjoitti...

Kivaa etta jatkat kuitenkin blogin kirjoittelua ja olet saanut karistettua kilojakin!