maanantai 31. elokuuta 2009

Elokuun auringon alla

Arkinen viikko on taas lähtenyt käyntiin työnteon merkeissä.
Tästä viikosta tuleekin kiireinen ... ainakin töissä. Uusi lapsia alkaa huomenna ilmestyä päivikselle ja vanhat palaavat lomilta.
Uusi päiviksen johtajatar on antanut aihetta supinaan ja säpinään ... on se kumma kun uusi ihminen on onnistunut saamaan epämiellyttävää kohinaa ennen niin hyvään "kollektiiviin" :O Toivottavasti hyvä yhteishenki toimii edelleenkin eikä ketään aleta "syrjiä" tai puhumaan rumia selän takana. Sehän on melko yleistä naisvaltaisissa työpaikoissa. Aika antaa näyttää mitä talven aikana tulee tapahtumaan ... alanko toden teolla etsimään uutta työpaikkaa vai pakerran kiltisti hiljaa...
~
Viime viikolla sain aivan ihanan työkeikkatarjouksen!! Ja valitettavasti en voinut ottaa sitä vastaan juuri tämän varsinaisen palkkaa tuovan työpaikan takia. Se olisi kestänyt kolme viikkoa ja tuossa melkein nenän edessä ja juuri sitä hommaa mistä haaveilen. Mutta ehkä ei ole vielä sen aika, ehkä nyt kaikkien asoiden pitää loksahtaa kohdalleen ja sitten ... Keikan tarjoaja soitti vielä Suomesta ja kyseli ettenkö mitenkään voisi hoitaa hommaa, mutta ymmärsi tilanteen ja sovittiin uudesta yhteydenotosta kevään puolella. Toivotaan että sitten tilanne on toisenlainen.
~
Elokuun kesäinen puoli on vaihtunut syksyn puolelle. Lauantaiyön sade toi raikkautta ilmaan ja ruohokin alkoi vihertämään uudestaan. Yöt ovat nyt hieman viileämpiä ja ilmassa on todella syksyn tuoksua. Päivät ovat vielä kuumia, mutta sitä hillitöntä hellettä ei ole enää. Vielä voisi aivan rauhassa mennä rannalle ja nauttia uintiretkistä ... jos vaan muilta kiireiltä ennättäisi. Ehkä huomenna jätän kaikki muut hommat ja menen vielä nauttimaan viimeisistä aalokoista tänä vuonna. Mutta toisaalta sääeukot ja -ukot ovat ennustaneet tästä syksystä erittäin lämmintä ja kaunista, ehkä me mennään vielä lokakuun alussakin uimaan ja istuskellaan rannalla:)
~
Yleensä yritän välttää sunnuntaisia kauppareissuja tai shoppailuja, mutta nyt viikonloppuna oli pakko käyttää sunnuntai shoppailuun. Sunnuntai näyttää olevan se ainoa päivä jolloin olemme kaikki koolla eikä kenelläkään ole kiirettä mihinkään. Menimme siis koko poppoo Toweriin tarkoituksena ostaa tytöille syysvaatteita ja pikkasen muutakin. Viime kerralla siellä käydessä mukaan ei lähtenyt yhtään mitään ... ja eilen tultiin kotiin mielettömän muovipussimäärän ja lompakossa olevan valtavan reijän kanssa!!! Lenkkareita ja kenkiä ei tietenkään ostettu vaan esikoiselle kahdet farkut, kaksi puseroa,laukku ym ... nuorimmalle farkut, koululaukku, sortsit ... miehelle pusakka ja pari paitaa ... ja löysin itselleni siistit suorat farkut, kapeat beiget housut ja ihanan harmaan ohutneuleisen isokauluksellisen tunikan. Mukaan olisi lähtenyt vielä vaikka mitä, mutta lompakkoon ei mahtunut enää kuitteja.
~
Seuraava palkka menee tyttöjen koulutarvikkeisiin ja bussikortteihin!
Todella ison reijän perheen budjettiin tekee tosiaan koulukirjat ja nuo jokakuukautiset bussikortit. Onneksi nuorimmainen ei tarvitse bussikorttia vaan hyvän sateenvarjon koulumatkalle, mutta esikoisen bussit maksaa kuukaudessa noin 40 euroa. Tähän astihan koulukyydit oli ilmaisia.
Onneksi saimme tuttavaperheen entiseltä 7. luokkalaiselta viime vuotiset oppikirjat. Olivat onneksi sopineet koululla etteivät uusi kirjoja vaan entiset oppikirjat käyvät tänänkin vuonna. Jouduin tilaamaan vain muutamat uudet ja kaikkiin työkirjat. Siinä säästyi suurin piirtein yli puolet siitä mitä laskin nuorimmaisen koulukirjojen tulevan maksamaan. Esikoiselle käy luultavasti myös osa vanhoista kirjoista joten siinäkin säästetään pikkasen. Mutta kun pitää vielä ostaa mieletön kasa vihkoja, kyniä, piirrustustarvikkeita, lisäkirjoja ym muuta koulukamaa niin kyllä siinä sitä rahaa menee!!!!
Yleensä olen jo viikkoja ennen koulun alkua hankkinut kaikki tarvikkeet, mutta tänä vuonna oten jostain syystä erittäin rauhallisesti. Kuuntelen ja katselen telkkarista vanhempien koulutavarapaniikkia ja mietin ettei tässä nyt ole yhtään kiirettä. Kun kerran tuollaisen tempun tekivät meille (kesken kesälomaa ilmoittivat meidän joutuvan itse maksamaan koulukirjat) niin en kyllä ala hätiköimään ja paniikissa jouksemaan koulutarvikkeiden perässä. Kyllä nuo tyttäret saavat pärjätä koulussa muutaman päivän ilman sitä sun tätä. Ja jos opettajat kyselevät tavaroiden perään, niin menen ilomielin koululle selittämään ettei meillä nyt juuri ole rahaa ostaa kaikkea kerralla!!!
~
Olen muissakin asoissa tänä kesänä ja syksynä jotenkin hitaan puoleinen ... tai "flekma" ... ei tässä nyt mitään kiirettä ole ... ei viitsi eikä huvita tehdä joitakin asoita. Kyllä ne ennättää vaikka sitten myöhemminkin. En siivoa taloa hullun lailla (ja sen kyllä välillä huomaa) enkä saa rästiin jääneitä asoita hoidettua pois. Onko helle saanut tämän aikaiseksi ja odotan viileempiä ilmoja ja innostusta uuden alkuun ?

5 kommenttia:

mizyéna kirjoitti...

Meilläkin menee vuodessa niin iso raha lasten kouluun. Koulukyyti ja ruoka maksaa enemmän kuin lukukausimaksut. Koulukirjat ovat minun mielestä täällä halpoja. Me ostettiin jo ennen ramadania koululaisille kamat reppuun valmiiksi niin ei tarvitse viime tingassa niitä hankkia.

Mukavaa uutta viikkoa ja syyskuun alkua!

Paula kirjoitti...

Hyvää syksyä täältä myös. Meillä alkaa koulu ensi viikolla,osan tavaroista olen jo hankkinut. Tänään menemme ostamaan reppua ja penaalia kuopukselle. Esikoisenkin lista on mukana - ja rahaa kuluu ihan varmasti ;-)onneksi kirjoissa sekä ratikkakorteissa on täällä vain pieni omavastuu.
Tuo "flegmaattisuus" on minullekin tuttua. Kiva lukea, että sitä on liikkeellä muuallakin ;-)

Jael kirjoitti...

Toivottavasti säilyy hyvä yhteishenki työpaikalla,uudesta pomosta huolimatta.Ja toivottavasti saat uuden tuollaisen kivan työkeikan,jonka voit ottaa vastaankin.

Mulla ei ole muuta kokemusta koulukirjojen ostosta lapselle,paitsi pojan lukioajalta,Suomessa siis,eikä nekään mitään halpoja ollut ne kirjat. Täältä muutin aikoinani pojan kanssa silloin juuri,kun olisi pitänyt täällä alkaa koulut,ja muistan sen kirjalistan ja korkeat hinnat. Luin just jutun amerikkalaisesta koulusta,jossa ei käytetä kirjoja lainkaan. Koululaisilla oli kaikilla kannettava ja taulu oli interaktiivinen.
Oikein mukavaa syyskuun ensimmäistä viikkoa!

MaaMaa kirjoitti...

Tsemppia uuden pomon kanssa ja kuten Yaelian sanoo, niin toivottavasti hyva henki pysyy ylla: se on tarkeaa tyopaikalla(kin)

Mulla heras kauhee uteliaisuus, etta mita keikkaa sulle tarjottiin? mutta ymmarran kylla, ettet valttamatta halua sanoa - varsinkin kun pitaa toivoa, etta samanlainen tilaisuus tarjoutuu viela kevallaa. Peukutan sita! :)

Fleguilu on valilla vain hyvasta, kun ei siita mitaan haittaa kovasti ole :)

terkkuja ja kivaa syyskuuta!

Marjut kirjoitti...

Kurjaa kyllä että joudutte nyt kirjat ostamaan itse:(

Jospa ensi keväänä voit vastata kyllä toivomaasi juttuun:)

Kuumuus kyllä vie puhdin, ainakin minulta;) Syksyä täälläkin kyllä luvassa kunnolla, tänään viimenen kunnon hellepäivä(ehkä)

Mukavaa viikkoa!