perjantai 26. syyskuuta 2008

Vielä koneella


Istun vielä koneen edessä ...
olen kyllä välillä onnistunut tekemään ruokaa, hoitamaan sairasta lasta, järkkäilemään paikkoja, ompelemaan parin äidin kätköistä löytämään käsin kirjailtua pöytäliinaa ... mutta kone on houkutellut aina välillä pidemmäksi aikaa naputtelemaan.
Nuorimmaisen olo on jo huomattavasti parempi, kunhan nauttiin hellimishetkistä ja äidin palvelusta. Nauttikoot nyt vielä kun olen kotona;)
Esikoinen tuli väsyneenä töistä. Oli ollut ihan mukava päivä ja hänellä oli ollut ihan oma asiakas *peukutus* H... vaan kun ei jättänyt tippiä!
~~~
T-comin setä kävi taas meillä:) Nettifirman kautta koeajalle ottamamme MaxTV:n laatikko ei ole toiminut kunnolla, yksinkertaisesti aina välillä menee pimeeksi. Tietenkin luulivat vian olevan meidän laitteissa, modeemissa tai muualla, mutta kyllä sedän piti todeta että heidän lähettämä boxi oli vialllinen.
Tuo systeemi on meillä 3 kuukauden koeajalla ja mietimme jätetäänkö se ollaankaan. Kanavat tulevat digitaalisina ja kuvan laatu on todella hyvä. Kanavia on paljon; paikallisia, naapurimaiden, englannin, saksan, National G. ja muita vastaavia, vaikka mitä sitä sun tätä. Lisäksi voi lisämaksulla katsoa HBO:ta, aikuisten kanavia, maksullisia urheilukanavia ... ja elokuvia voi vuokrata. Eli katsomista kyllä riittää. Mutta me katsomme omia kanavia tuon kautta ja ehkä muutamaa noista "vieraista". Haluaisin nähdä välillä Suomen telkkua - välillä ... nuoret haluaisivat katsella naapurimaiden (idän) kanavia, mies tykkää katsoa saksankielisiä kanavia ... Mietimme ja puntaroimme muita satelliittikanavia, onhan tuo lautanen tuolla ja boxikin mutta jostain unohtuneesta syystä otimme sen pois käytöstä. Ehkä olisi parasta laittaa se takaisin toimintaan, säästäisimme rahaa;)
~~~
Perheen nuoret neidit katsovat tuolla BIGBROTHERia. Tänä vuonna uudistivat sitä ja lähettivät kandidaatit ja talon Taimaahan!!! Luulivat sillä lisäävän katsojia, mutta toisin on käynyt, koskaan aikaisemmin ei ole ollut näin vähän katsojia.
~~~
Mies on töissä. Lepäili pitkin päivää omalla nojatuolillaan kanavia vaihdellen, teki kävelylenkkinsä koiran kanssa, auttoi mua sytyttään tulen takkaan (siis katsoi miten minä sen homman hoidan) ja viivähti useaan otteeseen jääkaapilla. Kyllä sillä miehellä on ruokahalua!!!
Ruokahalusta puheen ollen, en ole syönyt iltapalaa ja nyt on nälkä. Ehkä hieman leipää, juustoa ja viinilasillinen auttaa asiaan;)

Ei kommentteja: