keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Terassipeliä

                                                                       (kuva Inge Löök)


Lähdin pienelle iltakävelylle kylille piristyäkseni painostavan ja rasittavan päivän jälkeen ja  kävin samalla pankkiautomaatilla pyytelemäs pikkasen seteleitä ja jäin tietysti kahvilan terassille tuttujen kanssa "yhdelle" ja rupattelemaan. Nyt siellä saattoi jo hengittää normaalisti, pari tuntia sitten ulkona oleminen oli vielä melko tukalaa hillittömien helteiden takia. Mutta en valita, syksy alkaa kuulemma sunnuntaina :(

Puoli tuntia sain istua rauhassa terassilla, sitten huomasin istuvani aivan väärässä pöydässä. Oli ahdannut ahterini parhaimmalle paikalle kaverin viereen, baarijakkaralle, omistajan lempipaikalle. Eihän omistajapoika siitä suuttunut, alkoi vain olo olemaan sellainen "olen taas väärässä paikassa" .... Omistajapoika ja muuta muu alkoivat meinaan asetella telkkariscreeniä terassin päähän ja mun pään yli asenneltiin jatkojohtoja ja jouduin etsimään pistokkeita selkäni takaa. Kyllähän siinä olis vielä voinut istuskella, mutta ympärille alkoi kerääntyä epämääräinen joukko erittäin äänekkäitä jalisfaneja joten päätin luovuttaa penkin suosiolla pelinkatsojille. Ei niillä kai olis ollut mitään sitä vastaan, että jään heidän seuraan katsomaan peliä, mutta ehkä on parempi "mummojen" siirtyä takavasemmalle. Ja meidän naispuolisten katsojien kommentit ei kai ole aina miesten mieleen ... enemmän arvostellaan pelaajien ulkomuotoja kuin pelitaitoja;) Ja tossa pelissä onkin mitä katella ... pelaa meinaan Dinamo Zagreb vastaan Real Madrid!

3 kommenttia:

ohrakaski kirjoitti...

Hi! Tuttu tunne. Muutama vuosi sitten jouduin vastaavaan tilanteeseen hotelli Lovranissa. Olin yht'äkkiä katselemassa 7 Kroaattimiestä silmiin. Vain minulla oli väärä suuntima, sillä televisio oli selkäni takana. Poistuin paikalta.
Meillä on ainakin helteet helpottaneet ja monsuunisateet alkaneet ja pelto lilluu vedessä. Koita vielä nauttia lämmöstä niin kauan kuin sitä riittää.

kirsi kirjoitti...

Voi ei, joka kylmyys on alkanut?? Taalla Suomessa taanaan ihan lamminta ja aurinkoista. Esinkoinen lensi eilen isansa kanssa Lontooseen, keskimmainen tempaisi yolla joten harmaita hiuksia hanesta.
Hyvaa viikon alkua!

finkinja kirjoitti...

Hah hah Ohrakaski, osaan kuvitella mikä oli tunne;))
Onneks muuten teidän ei tarvitse olla siellä pelolla nyt kun vettä riittää. Saa lillua ihan rauhassa kevääseen asti, eikö niin?
Meillä alkoi sateet nyt ja taitaa olla kesä ohi. Kyllä niitä aurinkoisia päiviä vielä tulee, mutta helteet on ohi:(

Kirsi, ei täällä vielä ole viileetä, kyllä tulee vielä kauniita aurinkoisia päiviä.
Lähtikö esikoinen nyt sinne opiskelemaan? Miltäs tuntuu olla ilman yhtä lasta?;)