lauantai 6. marraskuuta 2010

Yli kolme vuotta bloggausta!

Maurelita sai blogisynttäripostauksella itseni miettimään milloin oikein aloin julkisesti kirjoittamaan "päiväkirjaa" , bloggailemaa.
Aloitin kirjoittamisen Vuodatuksen kautta kolme vuotta sitten. Ensimmäiset kokeilut taisin tehdä kesäkuussa 2007, sen jälkeen oli pari kuukautta taukoa ja lokakuussa alkoi tulla enemmän tekstiä. Kävin äsken lukaisemassa vanhoja postauksia, ihmettelin että edes löysin sen vielä. Piti kyllä kaivella vanhoja papereita, että pääsin sisälle koko Vuodatukseen, salasanat ja muut tunnukset oli hävinneet jo mielestä.

Alussa blogi oli salasanan takana, mutta ajan mittaan tänne Bloggerin puolelle siirryttyä jätin salasanat pois ja aloin julkisesti purkamaan elämän kiemuroita Kukkulalla. Välillä on tullut sellainen olo, että jätän koko homman mutta aina tänne vain palaa. Jonkinlainen henkireikä tästä on tullut ja ainakin täällä saan ihan rauhassa "pölöttää" suomeksi ... Eihän postaukset ole aina mitään maailmaa mullistavaa enkä viitsi ihan kaikkea tuoda koko maailman luettavaksi eikä blogi yllä blogilistan kärkeen eikä tämä ole mikään lehdissä julkaistava blogi, mutta itsenihän takia tätä pidän yllä.

Bloggauksen kautta olen löytänyt ihania ystäviä ympäri maailmaan. Jotkut olen tavannut ihan nenäkkäin täällä Kukkulalla ja monet teistä ovat jaksaneet pysyä mukana vaikka mitä olisi tapahtunut. Ja te ihanat rakkaat ystävät Suomessa ... olen laiskistunut kirjoittamaan sähköpostia joten täältä kuulette varmimmin viimeisimmät kuulumiset .... Jollette sitten ole facebookin puolella päivittäin;)

Jatketaan bloggailua - joskus tiiviimmin joskus harvemmin :)

10 kommenttia:

elsi kirjoitti...

Se ihana ihminen olet SINÄ. Avoin,lämminsydäminen,reilu ja rehellinen.<3

anumorchy kirjoitti...

Bloggaus tekee myos hyvaa kielitaidon yllapitamiseen. Nain "julkisesti" kirjoittaessa tulee mietittya vahan enemman tekstin laatua ja kielioppia, eiko vaan?
Blogissasi on aina kiva kayda!

Anonyymi kirjoitti...

Tämän kautta mekin päädyimme kukkulalle vierailemaan :) Ihana juttu! Ties vaikka ensi kesänä uudestaan!

Ninna

MaaMaa kirjoitti...

<3 <3
Ihana on ollut tutustua virtuaalisesti! Ehkä joskus, jossain, tapaamme kasvotustenkin - olisi kivaa! :)

Suloista sunnuntaita!

Susanne kirjoitti...

Tervehdys pitkästä aikaa!:)
Jonnekkin kadotin blogisi mutta nyt kun taas löysin tänne niin käynkin ahkerast vieraisilla:)

Mukavaa sunnuntaita!

Anne kirjoitti...

Minulle bloggaus tekee hyvää nimenomaan siksi, että suomen kieli säilyy vetreämpänä. Kohta neljä vuotta on koossa, näin se aika kuluu. :)

Hyvää blogijatkoa kukkulalle! =)

Jael kirjoitti...

Paljon onnea 3 vuotiaalle blogille ja sen pitäjälle! Tänne on ollut mukava tulla ja tosiaankin olisi kiva nähdä kukkula myös oikeasti.

ohrakaski kirjoitti...

Jatka vaan ihmeessä. Itse en ole vielä saanut edes aloitettua.
On mukava aina joskus lukea näitä tuulahduksia alppien toiselta puolelta, varsinkin kun täällä alkaa olla märkä, kylmä ja pimeä ajanjakso pahimmoillaan. Aina välillä tuntuu, että elän väärässä maassa.

finkinja kirjoitti...

Kiitos vaan kommenteista, olette ihania >3

Suomenkieltä tulee käytettyä nykyään niin vähän, että on tosiaan hyvä edes jollain tavalla pitää sitä yllä. Voisin tietty postailla ja bloggailla kroatiaksikin, mutta se ei vaan tunnu olevan "se juttu". Ehkä miettisin enemmän mitä kirjoittaisin ja olisin liian kriittinen.

Eli jatketaan vaan tähän tyyliin, mitä suusta tulee syljetään paperille;)

mamãe kirjoitti...

Onnea blogille jatkossakin! Kummasti aika kuluu ja tahan hommaan jotenkin jaa koukkuun. Valilla ei ehdi eika jaksa kirjoittaa mitaan mutta lopettaa ei silti osaa :) Kiitos kivasta blogista!