lauantai 3. huhtikuuta 2010

Sretan Uskrs!!



Hauskaa pääsiäistä kaikille!!

Kohta alkaa kirkon kellot kilkattamaan ja pääsiäisen vietto voi alkaa!
Koristeita on hieman esillä; munat on värjätty; salaatti tehty, samoin piirakka; kaupasta ostettu loput herkut ja vielä pitää piilottaa suklaamunat.
Suomessa pääsiäistä on taidettu juhlia jo perjantaista lähtien. Ja me vasta aloittelemme.
Täällähän perjantaina paastotaan ja yritetään ottaa mahdollisimman rauhallisesti ... miten sitä nyt pystyy töiden ja muiden menojen suhteen....
Mekin miehen kanssa juostiin vessankaappiostoksilla vielä perjantaina töiden jälkeen. Löysimme kuitenkin pienen rauhallisen hetken ja mies ennätti käydä ripittäymässä ennen pääsiäistä. Itse sain istahtaa pienen hetken kirkossa aivan omassa rauhassa ja sytyttää kynttilät rakkaiden puolesta.
Siellä kirkossa istuskellessa katselin ihmispaljoutta ja mietin miten monet todellakin käyvät täällä kirkossa. Nuoria, vanhoja, naisia, lapsia, perheitä yhdessä. Jotkus tulivat vain sisälle, pysähtyivät hetkeksi ja menivät pois. Toiset jäivät jonottamaan ripittäytymistä, toiset istuivat vakiopaikalleen ja jäivät odottamaan messua. Tuntui hyvältä istahtaa se pieni hetki raskaan viikon jälkeen ja hengähtää syvää. Ajatus siitä, että kirkon ulkopuolella kuhisee kaupungin kiire ja siellä sisällä vallitsee rauha ja hiljaisuus lukuisista ihmisistä huolimatta tuntui hyvältä.

Tuollaisia rauhallisia hetkiä on hyvä olla aina välillä.
Päivä kuluvat niin nopeasti kaikken kiireen keskellä ...
välillä mennää vauhdilla eteenpäin ja hetken päästä otetaan suuri askel takaisin. Aivan kuin joku pitäisi suuressa kumilangassa kiinni... välillä vähän löysäisi ja yhtäkkiä kiristäisikin ja vetäisi vielä puoleensa! Juuri kun ajattelen, että kyllä meillä on nyt niin ihanan rauhallista ja kaikki ovat iloisia tuleekin jokin takapakki ja vetää suupielet toiseen suuntaan. Mutta niin kai nyt pitää olla. Eteenpäin kuitenkin mennää ja vauhdilla!

"Vierashuone" valmistautuu ottaamaan ensimmäisiä vieraita vastaan. Vähän kaikkea vielä puuttuu, mutta tärkeimmät ja suurimmat asiat on jo paikoillaan. Ensimmäisille vieraille taitaa olla se sänky tärkein asia, heillä tulee olemaan niin paljon ohjelmaa etteivät ennätä muuta tehdäkään siellä kuin nukkua.
Apartmanin kohentaminen on vienyt miehen aikaa niin ettei ole ennättänyt paneutua kokeiden tuloksiin. Hän haki ne maanantaina ja laittoin muiden papereiden joukkoon. Ensi viikolla pitää soittaa ja varata aika pääkaupunkiin leikanneelle lääkärille ja täällä omalle syöpälääkärille. Luin tulokset läpi ... en tiedä oikein mitä sanoa ... Olisin halunnut soittaa sukulaismiehelle ja kysyä hänen mielipidettä, mutta en viitsinyt häiritä nyt pääsiäispyhinä, laitan paprut hänelle menemään ensi viikolla. Ei niissä mitään muuten kummenpaa ollut paitsi minua alkoi hieman häiritsemään pieni huomautus jostain imusolmukkeesta ... Se kohta jäi hieman epäselväksi. Tietenkin voisin odottaa siihen asti kunnes mies menee lääkärille, mutta siihen saatta mennä jopa kuukausi.
Mutta taas pitää hokea itselle ettei kannata murehtia etukäteen, se ei auta nyt ollenkaan!

Naputteleen pitkästä aikaa läppärillä ja tuntuu niin ihanan oudolta näppäimistö.
Läppärin laturi teki tiltin eikä sitä saanut enää korjattua. Nyt korjaaja sai hankittua tilalle uuden ja toivottavasti toimiin pidempään mitä alkuperäinen. Tuollainenkin laite kun maksaa pienen omaisuuden. Komensin ja vannotin tyttöjä hellimään konetta ja kaikki lisälaitteita nyt kuin ne olisi kultaa kalliimpia ... nämä tietsikat ja kännyt ym alkavat tulemaan pikkasen liian kalliiksi kaikkine kuluineen ja menoineen! Mutta valitettavasti ilman niitäkään ei oikein enään pärjää.

7 kommenttia:

Elina Koivisto kirjoitti...

Oikein hyvää ja siunattua pääsiäistä! Onpas erilaiset traditiot siellä, kun pitää vielä pitkäperjantaina olla töissä. Täällä sen sijaan tuntuu, että vapaapäivästä huolimatta tai siitä johtuen hengellinen valmistautuminen pitkäperjantaina unohtuu aika monilta kristityiltä. Itse olin pitkäperjantaina yksin jumalanpalveluksessa ja tuntui hyvältä, kun laulettiin yhdessä ilman urkuja ja kaikki oli karun kaunista. Nyt pitäisi vielä kätkeä pääsiäismunia, jotta lapsille tulee aamulla hyvä mieli! Siunausta kaikkeen!

Jael kirjoitti...

Oikein rauhallista ja mukavaa pääsiäistä teille sinne kukkulalle.Toivottavasti siellä miehen tuloksissa ei nyt sittenkään ollut mitään hälyttävää.

tiina kirjoitti...

Varaslähtö pääsiäiseen taidettiin ottaa jo pari viikkoa sitten, kun availimme ensimmäisen kerran suklaamunia.. niin että kyllä täällä suomessa vähän hoppuillaan. Tänään sitten kyllä etsittiin niitä munia, tradition mukaisesti, olivat kätkeytyneet yön aikana kala-perhonen-lintu-korkeuksille. Ihan niin kuin lapsena. Pääsiäiskirkko jäi kiirastorstain messuun, ja kaivaten luin teidän kirkollisista perinteistä ja niiden mutkattomuudesta. Soisi kirkossa käynnin olevan täälläkin yhtä helppoa ja tavanomaista. Ovet auki ihmisten käydä hetken penkissä istahtamassa.

Pääsiäisen iloa!

Sateenkaari kirjoitti...

İhanaa paasiaisen aikaa Kukkuloille.
Toivotaan,etta se huomautus imusolmukkeesta on vain muistutus jostai,ei sen kummempaa.Ymmarran,etta jai vaivaamaan.Niin minakin tarkistaisin asian.
Halaus ja voimia.

anumorchy kirjoitti...

Aika hampaiden kirskutusta tuo teidan paasiaistoivotus!! Sitaa samaa silti teillekin! Hyvaa vointia kaikille!
Tuleeko se vierashuone vuokrakayttoon vai "omille" vieraille?

finkinja kirjoitti...

Elina,
tuohon pitkäperjantain työpäivään olikin tottuminen aluks. Ja tänä vuonna ortodokseilla ja katolisilla on samaan aikaan pääsiäinen, olis todella voinut olla se perjantain pyhä!
Täällähän torstaista lauantai-iltaan kirkonkellot on hiljaa eikä lauleta messussa. Pitkäänperjantaihin kuuluu kirkoissa ristikulkue vai millä nimellä sitä nyt kutsutaan suomeksi.

Yaelian,
kiitos sitä samaa teille.
Niin toivotaan todella että kaikki on ok, hyväkuntoiselta hän tosiaan vaikuttaa eikä yhtään sairaalta;)

Tiina,
meilläkin etsittiin suklaamunia aamulla, tällä kertaa kylläkin ihan sisällä vaan. Jaksoivat nuo teinitkin sitä vielä harrastaa:)
Täällähän aina joku kirkko on auki pitkin päivää tai ainakin pääsee eteiseen, yleensä niissä on sitten lasiovet kirkkosaliin päin.
Monet todellakin ohikulkiessa pistäytyvät minuutiksi sisälle ja jatkavat sitten taas matkaansa:)

Sateenkaari,
mukavaa pääsiäimaanantaita teillekin:)
Pitää tosiaan tarkistaa tuo asia, en varmaan malta odottaa niin kauaa...

Anumorchy,
yrititkö lausua tuota? ;) Onnistuiko??
Teil taitaa olla melko lämmintä jo ja me saatiin taas sateet niskaan!!
Se apartman tulee ihan vuokrakäyttöön ... paitsi saunaa käytetään sitten kun ei ole vieraita;)

ohrakaski kirjoitti...

Jos ne tulokset ovat tulleet, eikä mitään "huutomerkkejä" ole, niin olkaa rauhassa. Varmaan kaikki on ok. Tuo läppärien maailma on aika tuttua. Minullakin oli kesällä sähköpulaa, mutta onneksi sain kaupasta lisää. Nyt olen tänään asentanut konetta kokonaan uusiksi. Pelottaa vain, mitä kaikkea on sitten hävinnyt?
Oikein hyvää pääsiäisen jatkoa :)
PS. Kyllä se sänky on matkalaisille se kaikkein tärkein:)