keskiviikko 10. helmikuuta 2010

Kaaoksesta kaaokseen!


Eilen etsin sopivaa kevätkuvaa ja oli tarkoitus postailla. Mutta aika menikin muualla roikkuessa ja keväiset jutut jäivät.

Myöhemmin illalla ei ollutkaan niin keväistä ... ennen nukkumaan menoa vilkaisin ulos ja maa oli saanut kevyen valkoisen peitteen. Aamulla peite oli edelleen maassa, mutta sen päällä oli todella liukas jää!! Ei auttanut muu kuin luistella alamäkeä ja toivoa pysyvän pystyssä. Onneksi menen niin aikaisin ettei liikennettä ole kovinkaan paljoa ... olin varmaan näky, kun töpöttelin eteenpäin samalla roikkuen milloin aidassa milloin lähimmässä pensaassa:) Mutta töihin pääsin.
Aamulla alkoi lunta sitten sataa. Tai paremmin sanoen pyryttämään. Ja sitä pyrytti koko päivän! Eli kevät on taas haaveissa vaan. Tämä talvi on tosiaan pitkä ja luminen!
Koko maassa lumi on aiheuttanut kaaosta ja kuulemma pahempaa on luvassa huomenna :O
Mies lähti juuri töihin, hieman mietin miten pääsee parin sadan metrin tuota mäkeä alas. Ei ainakaan kukaan ole vielä ilmoittanut, että mies ja auto ovat rutussa. Sanoi jättävänsä auton yöllä tuonne päiviksen parkkiin alas, jos lunta tulee lisää. Tuota ylämäkeä on aivan turha yrittää kiivetä.

En ole tainnut muistaa mainita aikaisemmin, että telkkarimaailma on täällä siirtymässä manuaalisesta digitaaliseen maailmaan. Ja tietenkin ensimmäinen alue on tämä meidän rannikkoalue. Viime kuun lopulla monessa perheessä pimeni telkkari, jos ei tullut hankittua ajoissa digiboxia tai TV:tä jossa on on jo kaikki digimaailmaan tarvittavat lisäykset. Valtio on jakanut joka talouteen kupongin joka oikeuttaa tiettyyn alennukseen digiboxin ostossa. Minä olin tietysti laittanut sen kupongin todella hyvään talteen, että löysin sen vasta parin viikon etsiskelyn jälkeen. Olohuoneen telkkariin boxia ei tarvitse, koska meillä on internetin kautta ns. MaxTV, mutta esikoisen telkkariin ja minun pikkuTV:en sellainen tarvittaisiin. Mies kävi ostamassa nyt aluksi yhden boxin ja se asennettin tuonne yläkertaan. Esikoinen ja poikakaveri valloittivat yläkerran TV:n edustan niin tiukasti ettei sinne ylimääräisillä ollut tulemista. Ja mies valloitti tuon ison telkkarin! Nuorimmainen ja minä olemme saaneet tyytyä sitten siihen mitä muut katsovat. Välillä kyllä olemme onnistuneet suostuttelemaan perheen pään luovuttamaan kaukosäätimen meille:)
Parin viikon pakkoloman jälkeen mies aloitti taas työt ja nyt telkkarituoli ja kaukosäädin on vapaa! Mutta ei tuonne tuolille olekaan niin kauhee tungos ... nuorimmainen kirjoittelee ystävänpäiväkirjeitä ja minä tavan mukaan olen valloittanut tietokoneen;)

Lumen tulo ja talvinen sää ei ole pelkästään aiheuttanut kaaosta meidän elämässä.
Viikonloppuna oli erittäin ylpeä äiti .... esikoinen löysi uuden harjoittelupaikan ja uusi pomo kehui tytön taitoja. Lauantai-iltana esikoinen lähti isänsä kanssa "keikalle". Onhan hän käynyt pienenä tyttönä lauleskelemassa isän mukana, mutta tästä keikasta isä lupasi ihan kunnolla maksaa. Ja kuulemma hyvin ja korkealta meni:) Ensi lauantaina menee kuulemma uudestaan, koska karnevaalitansseihin tarvitaan naispuolista laulajaa.
Viikonloppu ja alkuviikko meni niin mukavissa ja rauhallisissa merkeissä.
Kunnes sitten tänään kaikki on taas alassuin. Esikoinen ei päässyt liukkaan kelin ja lumisateen takia bussilla koululle ja miehen ilmoittaessa asiasta koululle luokanvalvoja hermostui. Mies oli jäänyt suoraan sanoen sanattomaksi puhelimessa! Esikoisella on liikaa poissaoloja eikä tiedä voiko hän käydä lukukauden normaalisti loppuun. Itse alan oleen jo niin täynnä tuota koulua ja niitä opettajia ... alusta asti kaikki on tuntunut olevan niin vaikeaa eikä esikoinen ja opettajat ole löytäneet yhteistä säveltä. Olen nyt yrittänyt selvittää itselleni asioita ja laittaa niitä tärkeysjärjestykseen. En voi väittää ettenkö ole pettynyt ja etteivätkö ne asiat minua ota päähän, mutta yritän olla hermostumatta liikaa enkä halua antaa niiden pilata meidän elämää. Jos nyt esikoinen heitetään koulusta pellolle, otetaan käyttöön "planB" ... se tulee olemaan vaivalloisempi ja kalliimpi tie kulkea, mutta ehkä sitä kautta esikoinen ja me muut tulemme olemaan rauhallisempia. Ja etenkin esikoinen tyytyväisempi ja iloisempi.
Joidenkin vaan pitää kulkea se kivikkoisempi ja vaikeakulkuisempi polku!

6 kommenttia:

Elina Koivisto kirjoitti...

Olipas mukava lukea, että esikoisen uudessa harjoittelupaikassa meni hyvin ja sai kehuja. Kuulostaa kyllä siltä, että plan2 voisi olla tarpeen. Kyllä ne asiat selviää ennemmin tai myöhemmin. Tosi tärkeää, että jaksatte olla tytön tukena. Voimia ja siunausta!

tiina kirjoitti...

Opettajaihmisenä kuulostaa ikävältä tuollainen ymmärtämättömyys.. Itse kun haluaa tehdä ja nähdä asiat lapselle mahdollisimman edullisin päin. Liekö koulukulttuurisia eroja?

Joskus se b-suunnitelma on hyvä ottaa käyttöön, onneksi teillä on sellainen. Jaksamista tilanteeseen!

Jael kirjoitti...

Hienoa kuulla,että esikoinen on löytänyt hyvän harjoittelupaikan,ja toisaalta kurjaa,että koulun kanssa on noin.Toivottavasti jatkossa asiat selkenee enemmän.Tsemppiä!
Muutos manuaalisesta telkkarista digitaaliseen on aikamoinen muutos.
Teilläkin on niin talvista edelleenkin;täällä rupesi nyt lämpenemään ja viikonlopuksi tulossa hellesäät. Ottaisin kyllä sen lumen mieluummin nyt..

SaaraBee kirjoitti...

Oikeassa olet, joskus se mutkaisempi ja kivikkoisempi tie onkin se oikea.
Taidat jo sinäkin toivoa kevään saapumista.
Onnea harjoittelupaikan johdosta.

MaaMaa kirjoitti...

Ihanan pitkä postaus! VOi hurja tuota teidän lumimäärää! Toivottavasti tänään ei ole kaaos pahentunut ennustuksista huolimatta ... sun pitää ostaa pulkka, jolla pääset turvallisesti (?) ja vauhdilla kukkulalta alas ja sitten naskalit ja kiipeilykirveen, että pääset kukkalle takas kiivettyä! ;)

Toivottavasti esikoisen koulujutut selviää ... ikävältä kuulostaa... hyvä ettet anna kaataa maailmaa sellaisten asioiden, joihin ei kauheasti pysty itse kuitenkaan vaikuttamaan. Peukutus sille! :)

terkkuja paljon ruskealta MaaMaalta! -- lumikuvat on hauska vastakohta mun blogin biitsikuville! :D

finkinja kirjoitti...

Elina,
kai ne asiat tosiaan selviää ennemmin tai myöhemmin, kiitti:)

Tiina,
koulukulttuurissa on tosiaan eroa. Täällä tuntuu olevan vielä se tyyli, että kaikki pitää päntätä kirjaimellisesti sanasta sanaan ulkoa. Eikä erilaisuudelle anneta oikein tilaa ...

Yaelian,
me voitais vaihtaa näitä säitä:) Mä laitan sulle meidän "pakkasia" ja lunta ja laita sä meille aurinkoa & lämpoä:)

Vihreätniityt,
toivottavasti nyt on näin!

MaaMaa,
hyviä ideoita sulla :)