lauantai 2. tammikuuta 2010

Uusi vuosi uudet tuulet ...?



Vanha vuosi jäi taakse ja uusi uljas on edessä.
Vuosi vaihtui sateisissa merkeissä, sateet eivät ole tauonneet sitten joulupyhien .... vettä sataa välillä enemmän välillä kuin saavista kaataen. En muista milloin olisi satanut näin paljon talvella! Odottelen jo innolla niitä ihania kylmiä aurinkoisia helmikuun päiviä ... jos niitä vaan tulee tänä vuonna.

Uuden vuoden otin vastaan ystäväpariskunnan luona mukavassa seurassa. Ruoka oli hyvää ja sitä oli aivan liian paljon ja yöllä posket oli todella kipeet nauramisesta :) Porukka yritti taas kerra opetella suomen kieltä, mutta se meni aivan poskelleen ... nauroin niin etten itsekään pystynyt enää lausumaan yytä ja öötä :D
Keskiyöllä tehtiin kylän läpikulkukierros sateenvarjojen kanssa, mutta ei nähty yhtään rakettia. Sumu oli niin paksu ettemme nähneet kuin pari metriä eteenpäin ... kuului vaan pauketta ja rätinään, mutta mitään ei näkynyt.
Tytöt olivat molemmat omilla teillään .. ensimmäistä kertaa nuorimmainenkin sai luvan jäädä yökylään kaverinsa luo. Mies oli tietenkin töissä ja tuli kotiin vasta aamukolmelta.
Eilinen päivä menikin aivan täysin sohvan pohjalla ja syödessä. Maha alkaa todellakin olla niin pinkeä ja pullottaa, että pyhien jälkeen on pakko aloittaa edes jonkinlainen kuntoilu ... tai vähentää edes herkkuja;)

Aina uuden vuoden alussa ihmiset tekevät lupauksia tulevalle.
Itse en ole sitä harrastanut vuosiin ... yritän kyllä muuttaa huonoja tapoja ja ehkä mielessä teen hiljaisia lupauksia, mutta yleensä annan ajan kulua ja katson mitä tulee tapahtumaan. Ehkä siihen tulevaan voisi omalla käytöksellään ja optimistisella ajattelutavalla vaikuttaa ....

Olen parina päivänä miettinyt kulunutta vuotta ja sitä millainen se on ollut.
Kulunut vuosi on ollut fyysisesti melko kevyt, mutta psyykkisesti raskas. Kaikenlaista on tapahtunut ja se on vienyt voimia ... on ollut ylä-ja alamäkeä ja mieliala on vaihdellut laidasta laitaan.
Viime jouluna emme tienneet kuinka kauan mies saa olla vielä kanssamme. Joulua juhlittiin silloin mielialalla "saattaa olla viimeinen joulu koko perheen voimalla". Kevättalvi meni miehen kemojen ja piikkien merkeissä ja leikkausta odotellessa. Koko ajan toivottiin ettei kasvain ala kasvamaan vaan pysyy samoissa mitoissa tai jopa kutistuisi. Kesäkuun alussa sitten mies pääsi vihdoin Zagrebiin leikkaukseen ja sai ns. puhtaat paperit, piikit ja terapiat jäivät ainakin näiltä näkymin taakse.
Esikoinen on antanut koko vuoden aikana aihetta hermoiluun
 eikä todellakaan ole ollut tylsää yrittää kasvattaa ja ohjata häntä nuoruudesta aikuisuutta kohti! Koulu ei ole kiinnostanut vaan elämä koulun ulkopuolella on huomattavasti mielenkiintoisempaa. Ensimmäisen vuoden sai kuitenkin jollain lailla läpi ja syksyllä aloitti toisen vuoden kampaajaopeissa. Syksyn on käynyt harjoittelussa ja silloin kun huvittaa koulussa ... ihmettelen todella ettei päähäni ole ilmestynyt kuin muutama harmaa hapsi ... vai olenko jo kokenut aikaisemmin niin suuria järkytyksiä ettei hänen menot ja murheet sen enempää heilauttele. Tai ainakin yritän pysyä pää kylmänä ...
Nuorimmainen on viime vuoden ja etenkin kesän aikana muuttunut pikkutytöstä kunnon murrosikäiseksi nuoren naisen aluksi ... kaikin puolin! Venähtänyt pituutta ja lapsen pyöreys on hävinnyt silmänräpäyksessä pois, jopa niin vauhdilla että olen alkanut vahtia hänen syömisiä. Ehkä hoikkuuteen on syynä myös koripallo ja tanssi jotka vie suurimman osan vapaa-ajasta. Mies kyllä epäilee treenien menevän enemmän poikia katsellessa, mutta kyllä tyttö ainakin vielä valittelee lihaskramppeja ja kipeitä ranteita;) Koulussakin on huomattu murrosiän ailahteva mieli ... joskus opettajan pitää herätellä päiväunista ja joskus neiti on kuin sähikäinen. Jouluarvosanoissa tuli positiivisia ja negatiivisia yllätyksiä ... taideaineet tietenkin hyviä ja yllätys yllätys kemia ym täysi "kymppi".

Miten oma vuosi on kulunut?
Koko kevättalven olin todella optimistinen miehen suhteen, olin melko varma että hän selviää kunhan vain pääsee leikkaukseen ja se "paha" saadaan sieltä pois. En antanut itselleni lupaa vaipua epätoivoon enkä sen enempää edes ajatellut koko asiaa. Ehkä se jostakin on melko kylmää, mutta yksinkertaisesti niin oli helpompaa. Oli pakko elää päivä kerralla ja tehdä ne tavalliset askareet ... niin olisin joutunut tekemään, jos miehelle olisi käynyt jotain.
Alkukesästä olin miehen takia pitkällä sairaslomalla ja heti sen jälkeen jatkoin omalla kesälomalla. Nautin kesästä, helteistä, merestä .... kaikesta kesään liittyvästä. Ei edes työt loppukesästä haitanneet menoa, rannelle pääsi töiden jälkeen. Vieraita tuli ja meni. Olin niin täynnä elämään ja suunnitelmia etten tiennyt miten saisin ne toteutettua ja vielä mahdollisimman nopeasti. Uudet ystävät pitivät pinnalla ja antoivat uskoa tulevaisuuteen ja kannustivat kun itse en jaksanut omiin kykyihin ...
Syksyn ja talven aikana se suuri optimismi on hiljaa hiipinyt ja tilalle on tullut tasainen arki ... ja pienen pieni lopahtaminen. Olen kai antanut nyt itselleni luvan väsyä ... aivan kuin olisin ollut jonkinlaisessa "speedissä". Kaikki toiveet ja ne suuret suunnitelmat ovat edelleen mielessä, mutta en yritä niitä toteuttaa väkipakolla vaan annan ajan kulua ja katson mihin virta vie. Aloin jo huolestua kun joulun alla ei ollut sitä ihanaa jouluhurmiota enkä tehnyt jouluvalmisteluja samalla innolla posket punaisina kuin aina aikaisemmin. Mutta ehkä tarvitsin tämän lamaannuksen, ehkä sitä tulee jatkumaan vielä jonkin aikaa ... Onneksi tukena on ollut ihanat ystävät siellä kaukana Suomessa ... aina on löytynyt tukea ja turvaa ja lohdutuksen sanoja vaikka teillä itsellä on joskus ollut todella vaikeaa ja synkkää!
Ja onneksi minulla on tämä blogi jonne voi tulla vuodattamaan suruja ja tietenkin kertomaan iloisia uutisia ... viime aikoina en ole vaan ollut mikään paras mahdollinen postailija tai kommentoija, mutta kiitos että olette jaksaneet uskollisesti aina edes käydä lukemassa sepustuksia;)
Uudet ystävyydet Kukkulan laidoilla ovat tuoneet rikkautta elämään ja ovat avanneet omat silmäni katsomaan maailmaan hieman eri tavalla:) Ja vuosikymmenen takaisen ystävän kanssa on vietetty keskitalven iltoja kevyesti rupatellen sitä sun tätä ...

Uskon kevään auringon ja kauniiden päivien herättävät minut tästä talvihorroksesta ja voimien palautuvan taas entiselle. On ainakin pakko yrittää saada itseä liikkeelle ettei maha ala roikkua liikaa maan vetovoiman johdosta.
Toivon uuden alkaneen vuoden tuovan enemmän iloa ja menestystä meille kaikille ... miehelle terveyttä ja iloista mieltä; esikoiselle uuden harjoittelupaikan (uuden vuoden aattona sai yllättäen loparit edellisestä),koulumestystä, onnistumisen iloa laulamisessa ja hieman jarruttelua elämän suuriin päätöksiin; nuorimmaiselle tasaista nuoruutta,iloista mieltä ja onnistumista kaikessa mihin ryhtyy .... ja itselle ... terveyttä, onnea, jonnekin taka-alalle siirtynyttä tunteiden kuohuntaa, sitä haaveiden työpaikkaa ja ... niitä salaisia toiveita jotka tietää vain ..... ;)

7 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Uuden vuoden viettosi kuulostaa ihan hyvältä!
Toivotan sinulle oikein hyvää vuotta, paljon terveyttä ja paljon onnea kaiken suhteen!

Tuula kirjoitti...

Paljon onnellisia paivia tahan uuteen vuoteen, kaykoon kaikki haaveesi toteen!

SaaraBee kirjoitti...

Rankan vuoden jälkeen, ei ole ihme jos jotekin väsähtää. Toivotaan, että tästä vuodesta tulee parempi teille kaikille. Murkut ovat murkkuja, ja valitettavasti joituvat itse vastaamaan tempauksistan myöhemmin. Valitettavasti paljolta säästyisivät, jos vanhempiaan kuunetelisivat. Mutta kun eivät niin eivät.

Minna kirjoitti...

Olipa hyvin kirjoitettu katsaus menneeseen vuoteen.

Kaikkea hyvää tälle vuodelle 2010, kaikin puolin. Terveyttä, jaksamista, onnea ja iloa :) *hali*

finkinja kirjoitti...

Kiitos toivotuksista:) Kyllä kai tämä kun päivätkin pitenevät ja aurinko alkaa pilkistämään;)

Murkuille ja noille aikuisuuden kynnyksellä oleville teineille saa tosiaan paasata ja paasata ja yleensä ihan turhaan, kai heidän pitää joskus kokeilla kaikki ja vaikeampaa kautta!

Elina Koivisto kirjoitti...

Oikein hyvää ja siunattua uutta vuotta!

Tyynenmeren Aaltonen kirjoitti...

Oletpa jaksanut pohtia analyyttisesti mennytta vuotta. Itsenikin pitaisi tehda sama, mutta jotenkin harmittaa tehda tilia menneesta, kun asiat eivat menneet ihan niin kuin tahdoin. Jotenkin on helpompaa vain olla miettimatta ja iloita siita, mita nyt on. Saapa nahda, saanko analysoitua vuoden 2009. Sinulla on kylla ollut todella raskas vuosi miehesi sairauden ja esikoisesi kanssa! Toivottavasti vuosi 2010 on parempi!