keskiviikko 15. heinäkuuta 2009

Lomatuhlailua ja punaista mattoa


Nautin loman viimeisistä päivistä ja viikoista niin hyvin kuin vain voin. Aurinkokin ilmestyi tuonne siniselle taivaalle ja hehkuttaa oikein kunnolla:) Parina päivänä olen mennyt iltapäivällä yksin rannalle ... esikoinen on ollut töissä, nuorimmainen on alkanut käydä rannalla kavereiden kanssa ilman äidin tarkkaa vahtia eikä mies pidä rannalla makaamisesta ( eikä saakaan mennä nyt aurinkoon). Joten olen saanut nauttia rantaelämästä aivan yksin. Heitän pyyhkeen mihin haluan, käyn uimassa kun tekee mieli ja jos kahvittaa käyn lähimmällä terassilla nauttimassa kuuman kahvin tai kylmän juoman ... teen aivan mitä itse haluan ... ja nautin:) Kukaan ei kitise vieressä haluavansa jäätelöä tai sisko ei halua mennä just nyt uimaan tai ampiaisia lentelee ympäriinsä tai ... Mikä autuainen olo:)
Toisaalta tuntuu oudolta olla ilman seuraa ja varsinkin tyttöjen seuraa:/ Viimeiset seitsemäntoista vuotta jompi kumpi on ollut aina mukana. Välillä mietin olenko todella näin yksinäinen ettei minulla ole edes aikuista kaveria rantareissuille? Mutta ei niitä ystäviä/kavereita todellakaan ole paljoa täällä. Ja ne muutamat ovat nyt töissä, kun minä lomailen. Mutta en anna niiden ajatusten pilata nautintoa ja näitä harvoja hetkiä rannalla:) Annan ajatusten juosta ja katson siniseen horisonttiin ja imen meren tuoksua itseeni!





Viime perjantain olin rantakaupungissa miehen mukana. Tai siis mies oli töissä ja nuorimmainen + minä lähdimme katselemaan rannan iltamenoa. Olin jo pidemmän aikaa kiertänyt ja katsellut hopealiikkeen valikoimaan ja odottanut oikeaa hetkeä tuhlailulle. Nyt päätin törsätä ja ostaa itselleni 17 täällä asutun vuoden kunniaksi sormuksen ja korvikset. Etsin sormusta jossa olisi vain yksi isompi hopeinen pallukka, mutta sellaista ei ollut joten ostin kahdella pallukalla;)



Samana iltana oli rannassa esiintymässä entisen Jugoslavian ehkä suosituin miesartisti. Hän ei ole pitänyt konsertteja rantakaupungissa yli 35 vuoteen sattuneista syistä ja nyt "tilanteen" tasaannuttua kutsu kävi ja konsertti järjestyi.
Liput konserttiin meni samassa rytäyksessä kun tulivat myyntiin ja artistia varten oli järjestetty huippuvastaanotto. Punainen matto oli levitetty kahden kilometrin pituudelta rantakaupungin "lungo marelle", kaikki kynnelle kykenevät tulivat konserttiin ... kaupunki oli täynnä "jet settiä" .. naiset koruineen ja korkkareineen ja miehet sliipattuina ja tuoksuvina:)
Turvallisuuspartioita oli joka puolella ja konsertin alussa poliisihelikopteri pyöri ulkoilmateatterin yläpuolella kuin jossain suuremmassakin mekassa.
Nuorimmainen ei antanut mun käydä poseeraamaan tuohon punaiselle matolle joten saatte tyytyä vain ohimennen huomaamattomasti otettuun kuvaan.
Mehän ei tietenkään menty itse konserttiin (liput maksoivat maltaita enkä ole niin fani,että olisin tuhlannut korurahat lippuun) vaan nuorimmainen kierteli kaupungilla omien kavereiden kanssa ja minä menin omille teille ... istuskelin puistossa muiden liputtomien kanssa kuunnellen konserttia, kävin oluelle tunnelmallisella terassilla ja katselin ohikulkevia ihmisiä. Ilotulitusta emme jääneet katsomaan rantaan vaan ihailin sitä ylhäältä kukkulalta olohuoneen ikkunasta:)


8 kommenttia:

SuurellaSydämellä kirjoitti...

Ihanaa, meri ja aurinko ja lämpö. Nautihan!

Tuula kirjoitti...

Ihanat korut!

Tuula kirjoitti...

Ystava asiat eivat ole helppoja taalla ulkomailla asuessa. Minulla on viela periaate, etten kaveeraa paljoa tyokavereitten kanssa. Olen kokenut aina, etta ainakin taman minun tyon tekeminen on helpompaa nain. Olen kai vaikea ihminen... ;).

Anne kirjoitti...

Minä olen niin tottunut olemaan yksin, etten osaa kavereita kaivatakaan. Olen aina ollut tällainen yksinäinen susi.

Minäkin haluan sormuksen! Just eilen kävin ikkunaostoksilla Sulon kanssa! Ehkä ostan itselleni jouluksi jonkinlaisen, ehkä terästä tai hopeaa.

Anne kirjoitti...

Minusta nimenomaan se, että sormuksessa on kaksi pallukkaa, tekee siitä ihan erityisen! :)

kirsi kirjoitti...

Ihana sormus ja natit korvikset.
Nauti nyt ihan tosissaan kauniista ilmasta!
Mulla on taalla muutamia ystavia, joita tapaan viikottaine. Mutta koska me vaihdetaan maat usein, en jaksa enaan kauheasti paneutua ystavyyssuhteisiin, parjaan nain ja mulla on koirat ja koiraystavat taalla meidan alueella.

Anonyymi kirjoitti...

Muistan hyvin pari ekaa vuotta täällä Turussa, kun kavereita Hämeestä kävi kylässä, niin niiden lähdettyä paruin itsekseni ja miehellekin suuree ääneen, että "Mulla ei oo täällä yhtään ystävää...sniif"! Ja mä olen sentään kuitenkin vielä Suomen rajojen sisäpuolella! Oikeaa ystävää en ole kyllä vielä täältä löytänyt, mutta muutaman oikein mukavan kaverin. Ja nautin kyllä esim. shoppailusta ja kahvilla käynneistä yksinkin. Saa pyöritellä ja ihmetellä kaiken maailman ihanuuksia vaikka tuntitolkulla ilman, että joku hermostuu... =)
- Mari -
ps. kummallisia nuo lapset, eivät tykkää yhtään jos äiti yrittää herättää huomiota punaisella matolla... ;)

finkinja kirjoitti...

SuurellaSydämellä,
nautitaan :)

Tuula,
kiitti:) Mä en kanssa tykkää "kaveerata" työkavereiden kanssa vapaa-aikana, ei niin paljon synkkaa enkä halua päästää heitä liian lähelle .. et ole siis yhtään outo;)

Anne,
noi kaks pallukkaa on muuten aika makeet:)
Täällä toinen yksinäinen susi:)

Kirsi,
niin tehän reissaatte tosi paljon, ei siinä ennätä kovin paljon solmia ystävyyssuhteita.
Täällä ...siis kukkulalla suurin osa mun ikäisistä perheenäideistä käyvät töissä eivätkä sen jälkeen paljon mihinkään liiku. Ovat siis todella paljon kotona ja vielä samassa huushollissa asuvat isovanhemmat. Eli eivät liiku mihinkään. Ehkä tuolla isommissa kaupungeissa voisi tutustua paremmin, mutta alan jo tottua tähän "yksinäisyyteen" ...

Mari,
sä kanssa vaihdoit "maata ja mantuja" + alaa ... ja olit tosi rohkea!!! Kumpa saisin itsestäni noin paljon irti;)
Mutta onneks mulla on teidät siellä kaukana:) Saatte kuunnella mun jupinoita ainakin näin blogin kautta:)

Mä muuten kuulemma melkein häpäisin nuorimmaisen kavereidensa edessä!!! On se vaan niin hankalaa olla teinin äiti ;D