lauantai 4. heinäkuuta 2009

Laventelin tuoksua

Ukkoskuuro pyyhkäisi taas kukkulan yli ja ajoi meidät sisälle. Koko aamupäivän on ollut todella hiostava ja painostava ilma, ruan jälkeen lepäilin kuitenkin lehtiä lukien terassilla ja nautin auringosta. Koko viikon on ollut epävakaista eikä rantakassia ole vieläkään päästy täyttämään.

Koko viikon olen herännyt aikaisin ... käynyt aamuisilla kävelylenkeillä, jumpannut terassilla, roikkunut netissä muiden vielä nukkuessa ja leikannut laventeleja. Tuossa korissa on vain pieni osa laventeleista jotka pitää leikata. Osa on vielä kasvamassa ja kukkimassa ja kaikkien erilaisten hyönteisten ilona:)
Yleensä kuivatan laventelit joko kimppuina tai murennan kuivat kukat ja ompelen erilaisia tuoksutyynyjä. Niitä riittää sitten jaettavaksi ystäville lahjoiksi:)


Mies aloitti työnteon! Parin viikkoa sitten soittivat toisesta hotellista ja kysyivät pystyisikö hän aloittamaan hommat heinäkuun alussa. Mies mietti ja tuumasi ja niinpä pakkasi eilen kimpsunsa + kampsunsa ja suuntaisi alas rantakaupunkiin. Hieman arvelutti koko aloitus, koska hän ei saa missään nimessä itse kantaa mitään raskasta. Mutta hotellin työntekijät auttoivat insturmenttien kannossa ja asettelussa ... onneksi on vielä mukavaa henkilökuntaa jäljellä:)
Toivottavasti ilmat vaan nyt tasaantuvat eikä tule ylimääräisiä yllättäviä ukkoskuuroja iltasella, mies ei yksin ennätä korjata kamoja pois sateen alta.
Katselin viime vuotista kalenteria ja kuukausi leikkauksen jälkeen (nyt on kulunut yli kuukausi sairaalasta tulosta) mies oli todella heikossa kunnossa vielä verrattuna tämän hetkiseen kuntoon. Mutta viime vuonna hän laihtui sairaalassa 16 kiloa ja meni muutenkin huonoon kuntoon kaikesta mitä tapahtui. Nyt hänestä ei edes huomaa, että on ollut leikkauksessa ... jos ei nostaa paitaa mahan päältä;)

Ensimmäinen viikko kesälomasta takana. Suunnittelin käydä joka päivä uimassa ja nauttivani muutenkin enemmän rantakaupungin riennoista, mutta säät eivät ole sallineet sitä. Ehkä sitten ensi viikolla. Jotain muita asoita olen saanut hoidettua pois ... jotain pitää vielä jaksaa hoitaa ... on tullut takapakkia ja epäonnistumisia, mutta ehkä ne asiat hoituvat ajan kanssa. Ehkä pitää antaa ajan mennä ja asioiden asettua omalla painollaan oikeisiin uomiin ja luottaa siihen, että mitä tulee tapahtumaan tapahtuu tarkoituksella ...

5 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Ihania laventeleita! Edellisessa asuinkaupungissani kasvoi laventelia siellä sun täällä ja poimin niitä ja minäkin tein niistä pieniä tuoksutyynyjä,ihania kaapeissa ja sen sellaisissa...

Tosi mukavaa kuulla että miehesi voi jo noin hyvin ja voi palata työelämään!

finkinja kirjoitti...

Mä en tykännyt ennen yhtään laventelin tuoksusta, mutta tänne muuttaessa maku on muuttunut. Musta ne on niin ihanan värisiä, näköisiä, tuoksu ihana... Meillä on kaiken kaikkiaan noin parikymmentä pensasta.

MaaMaa kirjoitti...

Mulla on vuosikausia vanha laventelipussi vaatekaapissa koiden karkoittajana, tuoksuu vieläkin ihanasti vaikka oikeesti monta vuotta vanha :)

Upeeta, että mies on pystynyt menemään jo töihin! Varovaisesti, mutta päättäväisesti. Nostan hattua!
Hieno juttu!

Toivottavasti ilmat nyt tasottuu ja pääsette sinne piitsille :)

bissecat kirjoitti...

Hei!
Ihana hyviä uutisia !Ihana tuo kuva yli kattojen,toiveissa tuo lottovoitto että päästäs kyläilemään teillä.Mutta lomautusta tulossa miehelle ja miun työtilanne yhtä huono kuin ennen tuota vuoden työttömyystyötä..Mutta pidetään peukkuja!!Meilläkin alkoi matalapaine putos lämmöt ja toosi kylmä..

finkinja kirjoitti...

Bisse,
eihän sitä ikinä tiedä milloin sataa ylimääräistä rahaa;)

MaaMaa,
nuo laventelit tuoksuu tosi kauan, mulla on kanssa pari ikivanhaa pussia (jostain ostettu) mut en raaski heittää pois kun ovat niin kauniit ja vielä tuoksuvat.
Toivotaan tosiaan et päästään pian uimaan!