sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

The show must go on!

( Kuva Zagrebin vanhasta kaupungista)

Vettä sataa kaatamalla, tuulee, ukkostaa! Aivan kuin olisi syksy ja pitkä talvi edessä.
Tänään pitäisi olla "Lasten päivä" Kukkulalla, mutta kaikki workshopit ym on peruttu ilman takia. Karaoke siirrettiin sisätiloihin joten nuorimminen pääsee kuitenkin laulamaan. Kunnantaloa ei ole kyllä mikään paras mahdollinen paikka kilpailulle, mutta minkäs tuolle ilmalle teet.
~
Hiljalleen yritetään saada entisestä arjesta ja rytmistä kiinni. Tuntuu oudolta olla kotona kaiken aikaa, mies voi todella hyvin, periaatteessa ei tarvitse apua muuten kuin pukemisessa ja ruanlaitossa. Mutta mikäs tässä on ollessa, kun kerra luvan kanssa saan olla kotona. Ehkä saan omia asioita järjestykseen ja ehkä jotain uutta aikaan ...
Tasan vuosi sitten mies joutui sairaalaan. Aluksi epäilivät vain jotain tukosta, mutta sitten tuli ilmi pahin mahdollinen ... shokki, epätoivo, miksi! Kaikki tuntui kaatuvan päälle, miten tulen selviämään kaikesta yksin, miksi juuri meille .... Mutta jostain syystä olen ollut siitä lähtien omasta mielestä ihmeen rauhallinen, olen tiennyt että kaikki kääntyy vielä parhaimmin päin. Lähisukulaiset ja lähipiiri ovat enemmän murehtineet, itkeneet ... niin paljon, että olen muutaman kerra todella suuttunut heille. En ole ehkä antanut itselleni lupaa sortua, antaa pahalle ololle ylivaltaa ... ehkä se on pitänyt minut pinnalla.
Nyt leikkauksen jälkeen olen helpottunut .... olen helpottunut siitä, että leikkaus meni hyvin ja mies voi hyvin; olen helpottunut siitä, että vuosi on mennyt hyvin ohi; olen helpottunut kaikesta ...
Näinä päivinä olen oivaltanut, että voin antaa itselleni luvan olla huolehtimatta ... aivan kuin painava verho olisi tippunut edestä ja antanut tilaa hengittää. Ei kannata pelätä mitä tulee tapahtumaan ... selviän kyllä kaikesta, ehkä ei niin helpolla, mutta kaikesta kuitenkin selviää!!
Aikaisemmin pelkäsin miten tulen selviämään yksin ilman miestä, miten pärjäisin arjesta ilman häntä, keskenään tyttöjen kanssa. Mutta jostain syystä (tai tiedän syyn) olen tajunnut etten ole yksin! Ehkä ne kaikkein lähimmät sukulaiset eivät tule auttamaan minua, mutta onneksi maailmassa on muita arvokkaita ja hyviä ihmisiä.
Kyllä aurinko paistaa vielä tähänkin risukasaan:)

15 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Ihanan optimistinen postaus! Kiva kuulla että miehen toipuminen sujuu hyvin ja nauti siitä ,että nyt voit olla kotona häntä hoitamassa.

ebrufin kirjoitti...

Öptüm seni! Mahtavaa etta toipuminen sujuu- tsemppia!

Onpas teilla kurjat kelit- vaihtaisin vaikka heti nama HH:t niihin...hiki valuu selkaa pitkin ihan vaan istuessa:(

Tuula kirjoitti...

Ajatella, nain ovat asiat edenneet vuoden takaisesta sokista suhteellisen tasaiseen olotilaan. Kummallisesti ihminen sopeutuu tilanteisiin, olivat ne kuinka vaikeita tahansa.

Todella hienoa, etta tulevaisuus nayttaa valoisalta. Paljon paljon hyvia paivia edelleenkin! Sina olet ansainnut nama vapaat paivat toista.

MaaMaa kirjoitti...

Olen aikasemminkin tainut laittaa tämän jonkun keksimän mielestäni upean mietelauseen kommenttilootaan, mutta laitan uudelleen:
"Myrskyävä meri tuo enemmän aarteita rantaan."

Nyt kun olette rantautunut sieltä myrskyävältä mereltä, niin eikun aarteita rannalta keräämään! :)

Ihana lukea että sinulla on rauhallinen ja optimistinen mieli ja että tämä vaikea vuosi on tuonut paljon myös hyviä asioita elämään ja tietoisuuteen.

Upeaa, että mies voi hyvin.

Sunnuntaihalit!

Nina kirjoitti...

Onnellista kesäaikaa säistä huolimatta. Teillä paistaa sisällä kuitenkin aurinko :-)

Sateenkaari kirjoitti...

Uskon sen,etta mennyt vuosi on ollut raskas.Urheasti todellakin olet tuon vuoden vienyt eteenpain.Uskon vahvasti myös siihen,etta tarpeen tullen meille jokaiselle annetaan voimia kulkea eteenpain.Tuollaisen ymmartaa vasta sitten,kun itse,taikka omainen sairastuu vakavasti.
Nyt ELAMAN AURİNKO on tullut esiin pilven takaa,ja lammittaa varmasti koko teidan perheenne mielen,vaikka ikkunan takana sataakin vetta.
Halaus,ja ihanaa sunnuntai-iltaa!

Anne kirjoitti...

Hieno juttu =)

Anonyymi kirjoitti...

Olen vakiolukijasi, en kommentoi, nyt sen teen.

Mikä rauha tekstistäsi välittyy, kaiken sen jälkeen mitä olette kokeneet. Olet todella vahva ihminen!

Sirokko kirjoitti...

Vaikea vuosi todella, mutta miten hienosti olet siitä selvinnyt. Jos vain vaikeimman kautta voi löytää vahvuutensa niin olet ne löytänyt. Rauhaisin mielin tulevaisuuteen, mitä ikinä se tuokin tullessaan,siihen kun pystyisikin itse kukin.

Susa kirjoitti...

Ihanaa etta miehesi voi hyvin. Olet vahva nainen Finkinja. :)

elsi kirjoitti...

Miten kävi kuopuksen kisassa?

kirsi kirjoitti...

Todella kivaa, ettavoit olla miehensi kanssa nyt kotona.
Taalla satoi melkein koko viime viikon vetta ja nyt aurinko paitaa. Olin kavelylla golf kentalla, sekin on kiinni pelaajilta, kun on niin marka.

kirsi kirjoitti...

Siis ihan kamalaa kirjoittaa tyttaren lapparilla sangyss istuen ja ilman silmalaseja....!! sorry virheista. Olen hieman hermostunut, tamba alkanee ehka pian synnyttamaan, laahattanyt taman paivan...

finkinja kirjoitti...

halit teille kaikille:)

Nuorimmainen tuli 3. karaokessa, laitan huomenna kuvan ja postauksen;)

Marjut kirjoitti...

Rankka vuosi on ollut, mutta hyvin olet selvinnyt :)
Ihana että mies toipuu hyvin leikkauksesta ja vielä ihanampaa että saa toipua kotosalla.
Kaikkea hyvää*halitus*