tiistai 13. tammikuuta 2009

Patojen purkautuma!

Viikko ei alkanut hyvin mielin.
Jotenkin sain itseni eilen aamulla liikkeelle ja töissä oli ihan ok päivä.
Mutta kotona alkoi taas ottaan kaikki asiat päähän eikä olotilaan auttanut ollenkaan rästiin jäänyt artikkeli. Sen kirjoittaminen oli kunnon pakkopulla ... lupasin tehdä sen vaikkei siitä makseta ... milloin opin sanomaan EI, en ennätä, en halua, en osaa!!!!!
Kiukuttelin itselleni ... miten osaan olla niin tyhmä, mitä olen tehnyt viimeiset 16 vuotta täällä???
Kiukuttelin miehelle ... miksi ei voi auttaa, miksi vetää herneen nenäänsä mun korjauksista ???
Kiukuttelin tytöille ... koska nuorimmainen innostui jäämään lentopalloharkkoihin kahdeksi tunniksi ja esikoinen ei ennättänyt aikasempaan bussiin koulusta!
Tyttöjen mentyä nukkumaan purkautui kaikki padot ja vollotin hullun lailla ...
Mies ei rakasta mua, mä en rakasta miestä, mies kuolee kohta, ei saa kuolla eikä jättää mua ja tyttöjä, mä kuulemma kerään kamat ja muutan Suomeen heti kun saan miehen haudattua, enhän mä voi sitä tehdä, löydän heti uuden miesehdokkaan, mitä mä teen tälle talolle, miten mä selviän pienellä palkalla, miten mä yleensä voin ... Voihan räkänenä!!!!
Mies murheissaan selitti omiaan, mä nenä vuotaen ja silmät turvoksissa paruin omiani!
Kömmin sänkyyn nenä tukossa ja laitoin kylmän kääreen silmilleni.
Mikä ilta :O
~
En tiedä vaikuttiko eiliseen tunteiden purkaukseen täysikuu, matalapaineen tulo, PMS vai yksinkertaisesti sisälle kerääntyneet murheet. En oikeastaan koskaan näe painajaisia enkä surullisia unia ... joskus kyllä unia joissa yritän soittaa jollekin enkä muista numeroita tai yritän mennä jonkun luo mutta en muista enää tietä tai yksinkertaisesti en pääse eteenpäin. Mutta nyt parina yönä olen nähnyt unen jossa appi on edelleen sairas; toissa yönä minun piti ylittää tie, mutta tien yllä olevat sähkölangat oli laskettu liian alas.
Taidan todella murehtia ja miettiä tulevia vaikka siihen päivällä ei ole aikaa enkä tunnu olevan niin masentunut sen suhteen.
~
Olen ollut hieman hiljainen muiden blogeilla viime aikoina ... tai enhän koskaan ole kovin äänekäs;) Olen käynyt kyllä kurkkimassa ja lukemassa teidän kuulumisia, mutta yksinkertaisesti en ole kommentoinut tai jättänyt puumerkkiä vierailuistani.
Kai taas pian aurinko paistaa tähänkin risukasaan:/

27 kommenttia:

Yaelian kirjoitti...

Voi Finkinja, voi kun olis voinut halata sua tossa olossa. Itsestäni olen sen huomannut,että jos on huolia, niin on niin kireällä, että pakko sen on purkautua jollakin tavalla.Piristymisiä ja parempia oloa toivottaen.

anumorchy kirjoitti...

Isot halit taalta!! Jos tosiaan saisit vahennettya noita "ylimaaraisia" kirjoitushommia ainakin valiaikaisesti. Voisit sanoa etta tilanne on nyt vahan huono semmoisiin. Joskus pienikin lisajuttu voi poksauttaa hermot taysin jos on muutenkin siina rajalla.

Nina kirjoitti...

Taitaa olla ihan normaalia olla välillä "maailman yksinäisin ja hyljeksityin" ja olla se varsinainen valittaja!

Tuollaisen päivän jälkeen sitä taas näkee kaikki asiat paljon valoisammin :-)

Nimim. kuulostipa tutulta ;-)

Susanne kirjoitti...

Kyllä varmaan jokaiselle tulee niitä hetkiä että tuntuu että kaikki kaatuu päälle. Monesti vielä illalla väsyneenä tulee se surkeuden huippu. Usein jo aamuksi tasaantuu eikä enää niin surkealta tunnukkaan. Ainakin minulle joskus käy niin.

Eihän kukaan jaksa aina kommentoida blogeissa eikä tarvitsekkaan. Monet ei kommentoi milloinkaan.
Iso piristyshali sinulle:)

susadim kirjoitti...

Elätte vaikeata aikaa koko perheenne kanssa ja jokainen reagoi tavallaan. Kaikki(en) tunteet ja ajatukset on ymmärrettäviä ja sallittuja. Voimia.

Sirokko kirjoitti...

No voi voi, eihän se nyt ole ihme että väsymys, huolet ja pelot joskus patoutuu. Itku on hyvä keino purkaa pato ja sen jälkeen onkin jo paljon kevyempi olo. Eihän se ongelmia poista mutta helpottaa.
Blogeistahan ei nyt kannata stressiä ottaa, hyvänen aika, eihän se mitään pakkopullaa ole vaan ihan virkistystä silloin kun itsestä siltä tuntuu. Eihän sinun blogiasikaan jatkuvasti käydä kommmentoimassa.

Marita kirjoitti...

Olet ollutkin todella vahava kuukausia kestäneissä koetuksissa miehesi sairastuttua. On ihan normaalia reagoida voimakkaastikin jossain vaiheessa. Halit kyllä auttaisi eli virtuaalisena lähettelen kun en muuta voi.

Amalia kirjoitti...

Kyllä se aurinko varmasti sinne risukasaan paistaa. Kun on väsynyt ja houlissaan toisesta, niin asiatkin saavat monesti valtavat mittasuhteet. Minulla on iso ja pehmeä syli, sinne oten sinut ja halaan ihan ruttuun.

Amalia kirjoitti...

kylläpäs tuli kirotus virheitä, mutta lue rivien välistä :)

Stina kirjoitti...

Olet ollut kovassa prassissa viimeaikoina, joten ei ole todellakaan ihme jos valilla tulvii yli. Ajatusten ja tunteiden kirjo on varmasti valtava, mutta niinkuin tuossa aiemminkin jo joku sanoikin, on se taysin sallittua, ala itseasi niiden takia kauheasti ainakaan piiskaa.

Lammin hali taaltakin ja mielettomasti voimaa jaksaa taas.

Anne kirjoitti...

Minulla tommosia päiviä teettää PMS, mutta sinun elämäntilanteessasi tuollaista on melkein mahdoton estää ihan ilman hormonejakin.

(Ääh, sekavasti kirjoitettu, mutta en nyt osaa paremminkaan :-P)

Anonyymi kirjoitti...

"Suuren suklaisen sydämen lähetän,
lämpimin ajatuksin luoksesi lennätän.
Lämpö suklaan sulattaa,
mutta ystävyyttä ei milloinkaan!"
Iso halaus!
t. Mari =)

Marjut kirjoitti...

Voi sinua *ison iso halaus *, joskus on vaan hyvä että kaikki purkautuu ulos, helpottaa ainakin hetkeksi. Äläkä tosiaan sure jos et ehdi kommentoida muitten blogeja, kyllä ne siellä pysyvät odottamassa aikaa jolloin jaksaa taas paremmin.
Itsekkin poden myös tuosta syyllisyyttä joskus, vaikka olenkin aika papupata ja suunapäänä jokapaikassa ;) Joskus ei vaan jaksa !
Parempaa loppuviikkoa :)

minna kirjoitti...

Kyllä ne tunteet tulee joskus pintaan ja hyvähän se on, vaikkei sillä hetkellä siltä tunnukaan. Pahempaa olisi jos kaikki jäisi pinnan alle tulematta ulos koskaan. Iso halaus sinulle ja hyvää loppuviikkoa!

Allu kirjoitti...

No kuule jos jollain, niin sinulla on oikeus reagoida noin. Tsemppiä jaksamiseen.

kirsi kirjoitti...

Yhdyn edellisiin ja sulla jos kellaan, on oikeus purkaantua. Itku helpottaa, sanotaan!

Halauksin, kirsi

Pupuce kirjoitti...

Voi, Anna, jos se olisi mahdollista, niin tulisin nyt sinne, keittäisin sulle kupin kuumaa, ottasin ja halaisin. Anna itkun tulla, kun itkettää, ja...Niin, usko ja luota. Mutta en osaa hölmönä sanoa.

Enkelinsiipiä ja lämmin voimahalaus!

elsi kirjoitti...

Niin helppo ymmärtää ajoittainen masennus. Aina nää jutut justiin patoutuu. Ja miehen epävarmuuden kannat myös osin sinä hennoilla harteillasi. Milloin se juna lähtee tännepäin?

finkinja kirjoitti...

Olette ihania kaikki!!! Otan vastaan halit ja sylit:) Ja kupit kuumaa ja juttuseurat:)

On se vaan hyvä, että on tää blogistania keksitty, kenelles muulle mä täällä jupisisin ja kertoisin murheitani;)

jaanuska kirjoitti...

Noita harmaita päiviä valitettavasti on ja silloin ei kyllä auta kuin märsätä kaikki ulos, ottaa kuppi kaakaota ja murehtia se ohi. Sitten voikin taas miettiä niitä iloisia juttuja, jotka taas näkyvät paljon paremmin kun on käynyt vähän rämpimässä...

Oikein iso rutistus ja voimahali täältä kaukaa sinulle ja oikein aurinkoisia säteitä toivon päivääsi!

Susa kirjoitti...

Paljon voimia Finkinja ja iso halaus.

finkinja kirjoitti...

Jaanuska/Susa.
kiitos mukanaolosta:) Kyllä tämä tästä taas hiljalleen....

M. kirjoitti...

Jaksaakseen on opittava katsomaan,
kuuntelemaan tarkkaan,
josko jossain helähtäisi
jokin pieni sävel
lämmin sana
hymyn häivä
ruskojuova pilven raossa.
Ja on, on se siellä.
Aina se kuitenkin on.
(Maaria Leinonen)

Voimia!!!

finkinja kirjoitti...

M.
ihana runo, kiitos:)

Jaki kirjoitti...

Mina kommentoin hiukan jalkijunassa... Tiedan tunteen, taisi olla masennusta ilmasta ympari maailmaa taman kuun alussa. Olen usein lukenut blogiasi, mutta aina mukama liian kiireinen kommentoimaan... no nyt piti pistaa pari sanaa. :-)Todellakin tunteiden purkaminen auttaa, vaikka valilla tiedakaan niita pitaneen sisallaan. Elama kantaa, tsemppia!

finkinja kirjoitti...

jaki,
kiva kun käyt täällä;) Mä käyn lueskelemassa sun juttuja, mutta taidan melko harvoin kommentoida ...*punastus*

sateenkaari kirjoitti...

vahvuutta ei ole se,ettei uskalla nayttaa tunteitaan. vahvuutta on juuri tuo,mita kerroit. vahvuutta on myös se,etta tarvittaessa pystyy osoittamaan olevansa heikko ja pieni ihminen.ei ole ihme,etta hyvin monenlaiset ajatukset askarruttavat ja painavat mieltasi. on hyva,etta purat niita valilla. itkun jalkeen tulee naurun vuoro. mina en ainakaan koskaan lue ja kommentoi blogeja silla ajtuksella,etta kun kommentoin,niin odotan ehdottomasti kirjoittajalta myös kommentteja omassa blogissani. useinhan nain kay,mutta se ei mielestani ole mikaan velvoite.joten ala tasta ota murhetta. halaus ja rutistus!