sunnuntai 23. marraskuuta 2008


Tonttu-Tomera on tullut seurakseni tähän koneen luo:)
Tuossa nyt nököttää ja yrittää kurkkia mitä kirjoittelen;)

Eilisen siivoilun jälkeen laitettiin jo ensimmäiset joulukoristeet esille.
Ei niitä paljon ole, mutta ne mitkä aina ekaks laitetaan. Tämä tonttu ja vielä kaksi edesmenneen tädin lähettämään tonttua Tintti ja Tanttu:)

(Kuva viime vuodelta)

Ostin eilen marketista halpakorista kivat huovasta tehdyt tuulikellot. Ja kaikkea muuta kivaa löytyi niistä koreista, ei kai täkäläisille kelpaa sellaiset koristeet ... eivät ole tarpeeksi kimaltelevia;) Laitan niistä myöhemmin kuvia kun löydän niille paikan.
*
Tänä viikonloppuna en ennättänyt olla vaan ja lepäillä sohvalla tai viettää liikaa aikaa koneella.
Jotenkin viikonlopuista alkaa loppuun tunnit, yritän tehdä kaiken mahdollisen parin päivän aikana ja vielä nauttia vapaapäivistä. Tulee valvottua liikaa ja aamulla vielä nukuttua liian pitkään.
*
Tänä aamuna jäin peittojen alle lämpöiseen sänkyyn, kun mies lähti aamukirkkoon.
Sain itseni kuitenkin ylös ajoissa ja laitoin puuron kiehumaan ja järkkäilin paikkoja.
Tehtiin tänään sellaista mitä yritän välttää sunnuntaisin: mentiin isoon rakennus/kodintarvikemarkettiin kiertelemään. Itseasiassa käytiin katsomassa tarjouksessa olevia ovia. Etsimme huoneiston kylppärin ja vessan ovia, mutta nämä eivät mielestäni olleet kivat. Ensinnäkin ne aukeni väärälle puolelle eikä mua mielyttänyt tammipuisen oven väri, se oli valmiiksi lakattu. Jos olis ollut edes lakkaamaton niin siihen sais kivan pinnan.
Nyt jäätiin siis edelleen miettimään asiaa.
Siellä samassa suunnassa oli Metro ja tietenkin piti käydä vielä siellä. Tarttui mukaan joululahjapaperia, narua, kynttilöitä, koristeita ... kaikkea sitä mitä ei tarvitsisi. Kuolasin hetken tuorekalaosastolla ison lohen perään, mutta hinta oli melko korkea ja kala todella iso. Käyn vielä lähempänä joulua katsomassa onko kukaan kalastanut pienempää lohta;)
Nuorimmainen oli mukana ja hiplasi + mankui vaikka mitä ... käskin kirjoittamaan joulupukille, jos hän vaikka toisi.
Kotiin tultua kirjoittikin joulupukin apulaisille ... eli mummille ja tädille:)
*
Jostain syystä mulla oli tänään touhuinnostus päällä. Samalla kun kana paistui uunissa ja vihannekset kypsyivät hellalla, ennätin käydä läpi ison kasan vanhoja vaatteita joita kukaan ei enää suostu pitämään. Valtava määrä joutaa Caritaksen keräykseen ja yksi kassillinen lähtee tuttavaperheen tyttärelle. Tuli sekin hyvä työ tehtyä (kunhan mies saa ne vaan vietyä eteenpäin).
Puhdistin talvikengät ja laitoin vihdoinkin pois viimeiset kesäkengät, saavat odottaa kevääseen uudelleen käyttöä.
*
Huomiseksi on edelleen luvattu lunta, mutta ei taida tulla meille. Ympäri Eurooppaa pyryttää ja Suomessa (ja etenkin Kaakkois-Suomessa) on ollut kuulemma kovat lumimyräkät. Toisaalta olen kateellinen teille jotka saatte nauttia lumesta. Mutta toisaalta en kaipaa sitä tänne kauheasti. Täytyy tunnustaa, ettei meillä ole enää hyviä talvivarusteita ... siis sellaisia joilla voisi temmeltää kuivana lumihangessa. Tyttöjen ollessa pienempiä heillä oli kunnon varusteet ja saivat nauttia lumileikeistä vetisessäkin lumessa. Mutta nykyään en viitsi ostaa toppapukuja ja talvitöppösiä muutaman päivän takia.
Niinä päivinä kun lunta tulee, hätä keinot keksii;)

10 kommenttia:

bissecat kirjoitti...

Hei Anna!!!
Kauhee myrsky alkoi aamusta .Meillä olisi ollu nuorimmaisen synttärit kun oltiin viikko sitten kipeitä,tosin hinna taas poissa koulusta korkeaa kuumetta ja yskää..Kaikki vieraat perui,ymmärrettävää,no meilläkin meni puolitapäivin sähköt ja vasta puolilta oin pysyneet pitempään.käytiin miehen kanssa tarkistaan tuvan tilanne ja etsiis tuhon syy,no löytyhän se muutanan sadan metrin päästä sähköjohdot roikkuivat katkinaisina pylväästä,iso mänty oli hipassut kaatuessaan.miehen kainalossa oli turvallista tuuli puhalsi niin että tuntui et lähetään lentoon.ei vettä ei sähköä onneksi leivinuuni ja puuhella,olisi ollut aikas koleaa muuten.Kiva että Kolin kuvaus järjestyi,pidetään peukkuja ja rukoillaan että kaikki olisi hyvin.terveisin:Bisse

MaaMaa kirjoitti...

Ihkuja tonttuja! :)

Onpa sulla ollut tosiaan touhukas viikonloppu; paljon oot saanut aikaan. Hyvä hyvä :)

Mä sain makua talvesta ja lumesta tuola Brysselissä. Aika oli jo kultanut muistot: "pikku pakkanen ja lumisade" kuullosti ihanalle sääennusteessa, mutta kun märkää lunta pyrytti taivaan täydeltä viistossa ja piiskasi naamaa ja kasteli vaatteet, niin ei ollukkaan niin kivaa....! :D

Susanne kirjoitti...

Sinä olet tosiaan ehtinyt tehdä vaikka mitä.
Tontuistasi tulee joulumieli :)

Meilläkin täällä Keski-Suomessa oli eilen lumimyrsky. Onneksi ei tarvinnut lähteä minnekkään ja ikkunoista vain ihailtiin myräkkää.

Marjut kirjoitti...

Voi joulukoristeita! Minun on myös tällä viikolla saatava niitä jo esille, keittiön verhotkin pitäisi tehdä. Luulin että minulla on paljon aikaa ennen joulukuuta, mutta nyt enää viikko jäljellä, apua:)
Mukavaa alkuviikkoa:)

Paperivuorineuvos kirjoitti...

Hei, Finkinja, haastan Sinut meemiin, jossa tulisi kertoa, mitä suomalaisia tapoja siellä tiellä päin nykyisessä kotimaassasi kummastellaan. Ainakin viisi hämmästelyn kohdetta toivotaan. Enemmänkin saa olla, jos haluat.

Terveisin Italiasta Ritva

(ritviecav.wordpress.com)

finkinja kirjoitti...

Bisse, mä kuulin teidän myrskyistä. Vanhukset laittoivat viestiä ja meidän uutisissa kerrottiin kanssa Suomen myrskyistä. Sisko oli tulossa Milanosta eilen, koneen pääsy Hesaan hieman myöhästyi!
Harmi ettette saaneet juhlittua synttäreitä:/

MaaMaa,
no tollanen "pikkupakkanen" ei ole kyllä kiva!

Susanne,
meni teillä sähköt poikki? Kuulemma Kaakkois-Suomessa tuli sähkökatkoja. Onneksi saitte olla kotona lämpimässä;)

Marjut,
mä ajattelin et jouluunhan on vielä kuinka paljon aikaa mutta....

Paperivuorineuvos,
kiitos haasteesta, otan sen vastaan. Pitää alkaa heti miettimään Suomalaisia outoja tapoja;)

Susanne kirjoitti...

Meiltä ei mennyt sähköt poikki, mutta olimme kyllä varautuneet siihen. Välillä välähti hetkeksi sähkö pois muttei onneksi katkennut kokonaan.

Sirokko kirjoitti...

Voi että, kaikki jo kirjoittelee ja koristelee joulua, ihan tulee haikealle mielelle ja pitää kai kaivaa ikivanhat koristeet esiin, vaikkei niitä ole vuosiin tarvittu.

Talvesta voi tosiaan nauttia vain oikeaoppisesti pukeutuneena. Mekin täällä kiivetään aina vuorellemme jos vaan lunta on luvassa, palellaan ja kastutaan eikä ole yhtään mukavaa, mutta nähdä pitää!

mamãe kirjoitti...

Miten tehokasta! Ja miten ihanasti jo vahan jouluistakin! Ma sinnittelen 1.12. asti ja kaivan sitten vasta koristeet esille :) Lasten kanssa ollaan kylla vahan jo askarreltu mutta ei viela ripustettu niita mihinkaan.

Makin just tanaan ajattelin, etta jannaa olis olla Suomessa lumimyrskun keskella. Lapset olis varmaan ihan innoissaan. Toisaalta ei sita kylmaa ja varsinkaan loskaa ole yhtaan ikava. En kaipaa lasten kerrospukemista hetken vertaa :)

finkinja kirjoitti...

Mamae,
me ollaan yleensä laitettu ekat joulukoristeet ensimmäisenä adventtina, mutta nyt otettiin varaslähtö:)
Tuollaisessa lumimyräkässä olis kiva olla jonkin aikaa, mutta en tosiaan kaipaa koko talveksi sitä vaateruljanssia!

Sirokko, siitä vaan kaivaan koristeet esille;)
Meillä jos tulee lunta, niin se on yleensä tosi märkää ja vetistä. Kastuu heti lapaset ja kengät:)