tiistai 25. marraskuuta 2008

Lumen toivossa ... turhaan

Hiljaiseloa blogissa ... tahallaan tai tahattomasti.
Olen ollut melko väsynyt töiden jälkeen
ja toisaalta yrittänyt seurustella miehen kanssa telkkarin edessä.
Mies tekee "lyhennettyä" työviikkoa, hotellilla ei ole vielä
tullut eläkeläispyrähdystä joten on vain viikonloput töissä.
Torstain ja perjantain kuvaukset taitavat kaivaa mieltä,
koska mieli on melko ailahteleva.
Olen yrittänyt olla teinien ja miehen välissä erotuomarina,
hyssytellyt välillä neitejä, välillä miestä.
Ja saanut syyt niskoilleni!!
Ja antanut takaisin.
Puoli tuntia mykkäkoulua ja taas normaalia elämää;)
~~~
Olen seurannut lumirintaman laskeutumista joka päivä tuolla vastapäisellä vuorella.
Tänään laskeutui jo uhkaavan alas,
toivoin jo meille leijuvan hentoja lumihiutaleita.
Mutta turhaan, lumi muuttui taas matkan varrella vedeksi:(
Emme saa Suomen kaltaisia lumimyrskyjä.
En tiedä miksi kaipaan näinä päivinä niin kauheasti lunta?
Ehkä toivon sitä valoisuutta jonka lumi tuo mukanaan.
Tai sitä tunnetta, kun kävelet kadulla lumen hiljalleen sadellessa isoina hiutaleina
ja ympärillä loistaa valkoiset kinokset.
Onko mulla Suomen talven kaipuu???
~~~
Muutamia postauksia sitten laitoin meemin jossa piti kertoa oudoimpia ominaisuuksia.
Sinne olisi pitänyt lisätä koiran unohtaminen ulos!
Yksinkertaisesti unohdan koiraparan joka kerta ulos.
Päästän sen ulos pihalle, jatkan hommia mitä tein aikaisemmin
tai yksinkertaisesti istahdan kirja kädessä nojatuoliin.
Puolen tunnin kuluttua kuuluu ihme tömähdyksiä ulko-ovelta ...
koiraparka yrittää ilmoittaa emännälleen haluavansa sisälle!
Joskus se sentään älyää varovasti haukahtaa.
Koiran päästyä sisälle se tulee luokseni kuin olisi tehnyt jotain pahaa ...
minähän se huono emäntä olen ... jätän koiraparan pihalle palelemaan;)
~~~
Olen nalkuttanut tytöille viime päivinä mummin sanontaa
"vie mennessään, tuo tuleessaan".
Ei meinaa mennä perille,
yritän selittää kroatiaksi,
eikä meinaa mennä niinkään perille!
Sen takia he joutuvat kävelemään
edestakaisin,
portaita ylös alas.
Kun ei tajua korjata saman tie kaikkia tavaroita omille paikoilleen
niin kävelkööt sitten huoneesta toiseen kymmenen kertaa!!

14 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Mullakin on jonkinlainen talvikaipuu ollut viime päivinä , varsinkin kun luin niistä lumimyrskyistä.Täälläpäin kun talvea ei vieläkään ole kuulunut ja lämpöä päivisin on pitkälti yli 20 astetta(yöt on vähän kylmiä) niin alkaa sitä luntakin kaivata.

Pidän peukkuja teille niitten kuvausten johdosta.

mizyéna kirjoitti...

Paljon terkkuja! Yöntunteina blogikierrosta tekemässä vailla sen kummepia järkeviä kommentteja :D

Jonna kirjoitti...

Minä samoin haikailen lumen perään!

Susa kirjoitti...

Mua nauratti toi koiran ulos unohtaminen ;D Ma teen sen itse Maxin kanssa monesti, ja just niinkuin teidan Kimi, se ei uskalla haukkua! Istuu vaan siina oven takana ja odottaa kiltisti. Ja sitten tulee sisalle korvat luimussa, ihan kuin tosiaan olisi tehnyt jotain pahaa, ja sen takia lukittu ulos.
Voi niita hassuja ;)

Anne kirjoitti...

Ei ole Suomen talven kaipuuta täällä eikä muutenkaan Suomi-ikävää. Sen sijaan PMS on ja kauhea kiukku. :-P

Anonyymi kirjoitti...

Voi koiraparkaa;)) Niin teillä on kohta jännät hetket edessä, taitaa tosiaan mies hermoilla tulevia kuvauksia. Niinhän se menee että äiti lopulta saa aina syyt niskoilleen, vaikka kuinka yrittäisi olla se sovitteleva osapuoli asioissa.
Meillä on kylmää ja lunta riittävästi, minun talvikaipuu on siis tyydytetty tällä hetkellä ainakin.
Hyvää viikonjatkoa :)

Omppumato kirjoitti...

Kaikkea hyvää huomiselle!
Toivon sydämeni pohjasta hyviä tuloksia!

MaaMaa kirjoitti...

Voi karvaturria. Koirat on niin raasuja kun helposti luulevat tehneensä jotain väärin. Anna multakin rapsutus! :)

Varmasti kaikkien teidän mieltä painaa ne kuvaukset. Onneksi ne on pian ohi! Paljon tsemppiä huomiselle ja perjantaille! Toivotaan parasta

Mä kaipaan kanssa lumen tuomaa hiljaista valkoista pehmeyttä. Toivottavasti Oulussa on jouluna oikein kunnon talvi! Lumen narsketta ja punaisia poskia!

Haliterkkuja sinne niin paljon että riittää kaikille!

finkinja kirjoitti...

Yaelian,
voi teillä on vielä niin lämmintä!

Marita,
;)

Jonna, on se vaan epäreilua ;)

Susa,
siis kyllä ne on outoja:) Kimi ei tosiaankaan yleensä hauku kun haluaa sisälle, istuu ja odottaa tyhmän näkösenä oven luona. Ja mä olen onnelisena sisällä lämpimässä:)

Anna,
no sitä on ilmaantunut tännekin tänään ... meinaan PMSvaivoja!!!

Marjut, kiitti;)
No teillä todella lunta riittää joksikin aikaa.

Omppumato, kiitti;)

MaaMaa, koira sai rapsutukset;)
Kiitti, pidetään peukkuja huomiselle ja paljon positiivisia ajatuksia!
Menettekö Suomeen jouluksi?

Anonyymi kirjoitti...

Sormet ja varpaat ristissä täällä!
Kävi miten kävi, niin päivä kerrallaan ja hetki kerrallaan tässä elämässä mennään, yritetään nauttia hetkestä.
Lumituiskuterveisin.

finkinja kirjoitti...

Leea, *peukutus*

MaaMaa kirjoitti...

Hei finkinja

Piti vain sanoa, että olette tänään taas kovasti mielessäni!
Toivottavasti olette saaneet vain hyviä uutisia!!
<3

finkinja kirjoitti...

MaaMaa, ei vielä valitettavasti mitään uutisia ...

MaaMaa kirjoitti...

Huomasin, etta kysyit aikasemmassa kommentissa meidan joulusta.
Eli joo, me mennaan jouluksi suomeen. Oon kotoisin Espoosta, mutta mennaan mun broidin luo Ouluun, mihin ovat lappilaisen vaimonsa ja perheen kanssa asettuneet. Siela pitaisikin sitten olla oikeen kunnolla lunta! :) Ja ihanaa saada koko perhe kokoon; ollaan hanin kanssa vuoroteltu jouluja hanen vanhempien ja mun perheen valilla ja nyt on "mun perheen vuoro" nauttia meidan seurasta ;) :)