lauantai 4. lokakuuta 2008

Bela Nedeja


Taas vietetään kylällä Bela Nedejaa, perinteistä syksyistä juhlaa, juhlitaan paikallista nuorta viintä belicaa ja pidetään hauskaa. Juhlat ovat vuosi vuodelta laajentuneet ja tänään on jo täysi hulina kylillä.

Käytiin miehen kanssa aamupäivällä ja päivällä kävelemässä ja ihmettelemässä touhuja. Aamupäiväillä oli vielä melko hiljaista, mutta nyt tuolla on tosiaan jo tungosta. Tultiin kotiin syömään (huomenna syödään kyllä jossain teltassa! En kokkaile kotona) ja mies joutu lähteen töihin. Ajattelin lähteä tuonne vielä käppäileen, mutta kodin lämpö taitaa vetää enemmän puoleensa, ulkona on meinaan eilisen sateen ja ukkosen jälkeen todella kylmä!!!

Tytöt ovat kuka missäkin, molemmat omilla teillä omien kavereiden kanssa tuhlaamassa rahaa huvipuistoon, herkkuihin ja ostoksiin. Iskettiin rahat käteen ja saavat tehdä niillä mitä tykkään. Nuorimmainen ostelee tietty koruja, kiertää kaikki mahdolliset vekottimet ja vetää suun täyteen karkkeja. Esikoinen ei taida enää mennä niin noihin vekottimiin, mutta musa/tanssiteltta on kuulemma nyt in. Hieman kyllä arveluttaa siellä tarjoilupuoli ... onneksi on poikakaveri tänä iltana mukana vahtimassa;)

Maistoin tänään pikkasen nuorta viintä, en uskaltanut juoda edes koko lasillista, päätä on jo valmiiksi jumittanut, en halua lisää jyskytystä:) Tuosta nuoresta viinistä saattaa saada todella kovan päänsäryn jos sitä vetää pullotolkulla napaansa. Maistuu ihan mehulta, mutta tehoa on jo melkoisesti. Toinen salakavala aine on hunajarakija, niin ihanan makeaa ja pieninä annoksina, mutta vetää jalat alta .... mutta yksi pitää huomenna maistaa ihan vaan lämmikkeeksi;)

Osteltiin tänään miehen kanssa belanedejaostokset: hunajaa, propolista ja vuohenjuustoa. En voinut välttää kiusausta nähdessäni tutun myyjän korukojulla. Olen parina vuonna ostanut samalta sedältä hänen tekemiään entisajan kroatialaisia koruja ja nyt halusin jotain lisää. Tuossa kuvassa olevat sydänkorvikset ostin viime vuonna, ne ovat vanhojen dubrovnikilaisten korviksien jäljitelmät ja tänään mies osti tuon sydänriipuksen. Se on jäljitelmä miesten entisajan rintaneulasta jota he käyttivät sunnuntaisin kirkkoon mennessä.
Ehkä huomenna löydän vielä jotain uutta;)
Lisää kuvia viime vuoden Bela Nedejalta täällä:)

13 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kauniita koruja olet löytänyt! Tänne sivullesi on aina kiva tulla, kun musiikki alkaa pyöriä ja tulee itsellekin pirteämpi fiilis. Kiitos siitä!

Jonna kirjoitti...

Kyläjuhlat ovat aina mukavia tapahtumia. Hienoja nuo Kroatian 'kalevalankorut', sait kauniin riipuksen!

finkinja kirjoitti...

Anamaria, eiks ole kivoja koruja;) Kiva kun tuo musa viihdyttää, mä vähän epäilin et jos se vaikka häiritsee liikaa ... mutta saahan tuota volyminappulaa siirrettyä hiljaisemmalle;)

JOnna, mulla tuli kanssa heti noista koruista mieleen kalevalakorut. Juteltiin tänään sen myyjän kanssa ja kävi ilmi mun olevan suomalainen. Sanoi lukeneensa Kalevalaa montakin kertaa:)

ebrufin kirjoitti...

Kauniita koruja, ja kivat pippalot:)

Mina maistelen taalla juuri vahan vanhempaa turkkilaista Kavaklideren punkkua, ja alkaa vahitellen tuntua...

Anonyymi kirjoitti...

Kivaa kun teillä on nuo markkinat, näin kuvasta, että siellä myynnissä paljon koreja. Ja korusi ovat kauniit, todellakin tulee Kalevala korut mieleen.

Susanne kirjoitti...

Kivat tuollaiset kyläjuhlat. Siellä näyttää olevan vaikka minkälaista ohjelmaa ja ostettavaa sekä paljon ihmisiä. Katsoin nuo viime vuoden kuvatkin.
Minulle tulee myös Kalevala korut mieleen, todella kauniit ovat.

Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihanat korut:) Kyläjuhlat ovat tosi kivoja, odottelen milloin meidän kylällä taas järjestetään sellaiset.
Mukavaa sunnuntaita:)

finkinja kirjoitti...

Hei kaikki! Tauolla kotona, kirkossa käyty, syömässä, kahvilla ... kylä todella täynnä ihmisiä, viiden minuutin matka ylös kukkulalle kestää nyt yli puoli tuntia:) Yritän ottaa edes tungoksesta kuvia:)

Anonyymi kirjoitti...

Tuntuu, että kylällä on vähän väliä jotain juhlia. Kateellisena luen.

finkinja kirjoitti...

Oben, ainahan pitää olla joku syy juhlia, muuten olis ihan tylsää:)

Inkivääri kirjoitti...

Voi kuinka kauniita koruja, onnentyttö:)

Sammakko kirjoitti...

Mitä on propolis? Vuohenjuustoa rakastan! Mahtaa olla siellä päin erityisen hyvää? Samoin hunaja? Oih... Kyläjuhlat on nekin niin hauskoja.

finkinja kirjoitti...

Inkivääri, kiitos:)

Sammakko,propolis on mehiläisten tuottamaa pihkamaista ainetta, luonnon antibiotti: http://www.mellis.fi/index.jsp?pid=619 (tuossa on suomeksi tietoa)

Vuohen juusto on todella hyvää täällä, tuolla saarilla on paljon vuohia ja maito + juusto on todellä hyvää! Ja hunaja tulee suoraan kasvattajilta.