tiistai 13. toukokuuta 2008


Tyhjä pää eikä tunnu olevan mitään kirjoitettavaa. Päivät kuluvat tavalliseen tapaan ... aamulla aikaisin töihin, pakerrusta, töistä kotiin, tytöt koulussa, asioiden hoitoa, rakennushommia .... Onko tuossa meidän arjessa nyt mitään niin mielenkiintoista, että siitä jaksaisi kirjoittaa tai edes lukea:/

Mutta kuitenkin epäilyksistä huolimatta istahdan aina tähän koneen eteen, laitan kuvia blogiin ja naputtelen muutaman rivin. Ehkä joku lukee tai ainakin saan minä harjoiteltua kymmensormijärjestelmää joka joskus aikoinaan tuntui niin kauhealta ja epätoivoiselta. Paljon on hikeä valunut selkää pitkin, kun kellosta katsottiin aika ja laskettiin kuinka paljon tekstiä ennätti kirjoittaa.

Meillä on kumman hiljainen hetki talossa: mies lähti töihin, nuorimmainen on kaverinsa luona tekemässä jotain projektia (aiheena Brionin saari) ja esikoinen käytti hyväkseen hetkeä jolloin olin kaupassa ja lähti ulos;) Ihmettelin juuri äsken, että kylläpä ahkerasti lukee läksyjä ylhäällä ... huhuilin yläkertaan, en saanut vastausta ja kävin kurkkaamassa .... eihän siellä ollut ketään:O Kirjat kauniisti auki työpöydällä ja huone tyhjä!! Soitin tietty kännyyn ja isä oli kuulemma antanut luvan lähteä ulos *pah* Mutta mies oli unohtanut sanoa asiasta minulle ennen töihin lähtöä!

Menin eilen "terveyskeskuksen" hammaslääkärille korjauttamaan hajonnutta hammasta. Olin tilannut sinne ajan sen takia, koska ajattelin homman olevan erittäin helppo ja nopea korjata... poskihampaastahan oli hajonnut vain kulma. Hammaslääkäritäti aukaisi hampaan, suihkutteli vettä ja ilmaa, taas porasi, vaihtoi poraa ..... meinasin nukahtaa tuolille. Jonkin ajan kuluttua komensi purskuttamaan ja samalla selitti ettei hän nyt voi asialle sen enempää! Hän antaa minulle lähetteen kaupunkiin hampaan kuvaukseen ja sitten sen kuvan kanssa menen (ensin pitää tilata aika) yliopistolliseen hammaslääkäriin!! Kuuntelin ja myöntelin ja mielessä mietin milloin yksityinen hammaslääkäri on auki.
Tänään kävin sitten yksityisellä vakihammaslääkärilläni selittämässä asian ja sain ajan torstaiksi. Punastellen myönsin menneeni ensin terveyskeskukseen ja nyt jouduin kuitenkin tulemaan heidän luo. Sen siitä saa kun ei heti tee niin kuin pitää! Ajattelin säästäväni rahaa ja nyt joudun maksamaan tuosta hampaasta mukavan summan. Mutta tulee ainakin hoidettua.
Vastaanotto oli täynnä italialaisia jotka tulevat meidän puolelle hoidattamaan kalustoaan, koska on edullisempaa kuin rajan toisella puolella:)

Samalla reissulla kävin jututtamassa kampaajamme ja kyselin milloin esikoinen voi aloittaa hänen luona. Odottelee vielä työturvallisuudesta jotain papereita ja "komission" salongin tarkistuskäyntiä. Ehkä kesä alussa. Odotamme kaikki innolla tytön siirtymistä tuohon ihan viereen hommiin:)
Kirjastossa kävin kurkkimassa onko mitään uutta luettavaa. Valitettavasti eivät ole saaneet vielä D. Leonin uusinta kirjaa. Käteen tarttui Paulo Coelhon A bruxa de Potobello ja Jonathan Tropperin How to talk to a widower. Toivottavasti ovat luettavia;)
Nyt on kyllä meneillään suomeksi yksi kirja joten nuo saavat muutaman päivä odottaa. Keväisin ja kesäisin tulee aina luettua enemmän. Jotenkin löydän aikaa istua terassilla tai rannalla ja lueskella. Ehkä siivoan ja luuttuan kesällä vähemmän kuin talvella:)

7 kommenttia:

mizyéna kirjoitti...

Ihanaa kun teillä on kirjasto. Me ollaan suomessa oltu kovia kirjaston asiakkaita ja kaivataan sitä täällä.

finkinja kirjoitti...

Meillä on ihan oma pikkukirjasto tässä kylällä ja sit olis tuolla rantakaupungissa ja isommassa kaupungissa suuremmat.
Tytöt on oppineet kanssa käyttää kirjaston palveluita ihan pienestä pitäen. Ja jos tietsikka ei toimi kotona niin siellä voi käydä netissä;)

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin tykkään lukemisesta, nyt se jostain syystä vaan on tauolla.
Meilläkin on kylässä pieni kirjasto ja olemme kyllä ahkeria käyttäjiä. Lapset lainailevat myös pelejä sieltä ja DVD:tä.
Mukava että esikko pääsee töihin noin lähelle.

Susa kirjoitti...

Meilla on taalla kirjastoita joka nurkalla, mutta tosi harvoin kaytan niita. Yleensa ostan kirjat. En tieda mika siina on, mutta kirjat taalla kirjastoissa eivat tunnu niin puhtailta ja hyvin "kaytetyilta" kuin Suomen kirjastoissa...mua jotenkin tokkii... :/

finkinja kirjoitti...

Marjut, meidän pikkukirjastossa ei ole DVD:tä eikä CD:tä lainattavana ... harmi. Suomessa tytöt nauttivat satuCD:stä ja elokuvista.

Susa, täällä on kirjat onneksi ihan siistejä, samaa luokkaa kuin Suomessa.

Jonna kirjoitti...

Juppii, Suomen lomalla suuntaan ihan ensinmäiseksi kirjastoon! Hotellissa meillä toimii lahjoitus ja vaihtoperiaatteella kirjasto josta olen jo parhaat palat lukenut, viimeksi löytyi Thousand Splendid Suns. Portobellon Noita on luettavaa, itsellä työn alla espanjaksi mutta siihen on keskityttävä, ei mitään helppoa ja leppoisaa. Mielenkiintoista kuitenkin. Lääkäriasiossa mennään samoin täällä suuntaa. Rahaa säästääkseni hoidattelen selkääni sosiaaliturvavakuutuksen kautta mutta touhu on niin hidasta että loppuviimeksi kipu taitaa ajaa yksityiselle,vihdoinkin sain röntgenkuvat (melkein puolitoista kuukautta) ja viikon päästä ilmoitetaan koska saan ajan traumalle....

finkinja kirjoitti...

Teillähän on kiva systeemi hotelilla kirjojen suhteen:) Meillä miehen vakkarihotellista saattaa löytyä saksankielisiä kirjoja jotka vieraat ovat jättäneet sinne muiden luettavaksi.