lauantai 10. toukokuuta 2008

Kevään ensimmäinen ruusu

Kevään ensimmäinen ruusu puhkesi kukkaan juuri äitienpäiväksi :) Harmi etten voi onjentaa sitä omalle äidille henkilökohtaisesti, mutta laitoin kuvan hänelle.
~~~~~~
Viikko on vierähtänyt hurauksessa. Aurinko on lämmittänyt koko viikon ja ollaan toden teolla nautittu. Olen ennättänyt laittaa kasvimaat, istuttaa kaikki kesäkukat (ainahan niitä voi tietysti laittaa lisää), pestä mattoja ja peittoja .... kaikkea hyödyllistä hommaa mikä on odottanut kauniinpia ilmoja. Onnistuimme ystäväni kanssa saamaan itsemme tänään kävelylenkille ja tunnin lenkki metsätiellä teki tosi hyvää. Ja ihme ja kumma siellä ei ollut kauheaa ruuhkaa, ehkä menimme tarpeeksi myöhään.
~~~~~~
Kirvesmies on sahannut, vasaroinut, höylännyt ja mitannut apartmanin kattohirsiä ja huomenna tulee kuulemma vielä pariksi tunniksi töihin. Sitten sekin vaihe on valmis! Hiljaa hyvää tulee.
~~~~~~
Äitienpäivälle ei ole tänä vuonna minkäänlaisia suunnitelmia. Aina aikaisemmin olemme käyneet ulkona syömässä tai tytöt ovat isän kanssa tehneet kakun. Tänä vuonna on kaikenlaista muuta hommaa enkä ole edes muistanut udella onko minkäänlaisia suunnitelmia. Taidan käydä hakemassa pizzat koko porukalle ja jäätelöt jälkkäriks :D

1 kommentti:

mizyéna kirjoitti...

Ihanaa, ruusu juuri oikeana viikonloppuna!