lauantai 5. joulukuuta 2009

Kahdet juhlat 6.12.



Huomenna meillä on kahdet juhlat:
Suomen itsenäisyyspäivä ja Pyhän Nikolan päivä:)
En tiedä kumpi niistä on itselle se "suurempi" tai tärkeämpi.
Itsenäisyyspäivää en sen enemmin enää juhli. Muistan kuitenkin sytyttää kynttilät illalla ja otan Suomen lipun esille tuolta Kroatian lipun viereltä.
Olen yrittänyt seurata aikaisempina vuosina netin kautta Linnan juhlia, mutta en ole koskaan jaksanut katsoa kokonaan. Se kättelyvaihe alkaa tuntua niin pitkäveteiseltä eikä perhe tunnu ymmärtävän mikä juju on katsoa koko ilta toisten juhlimista.
Tunnen kyllä suurta ylpeyttä suomalisuudesta ja kylmät väreet kulkevat joka kerta, kun kuulen Finlandia hymnin tai Maamme-laulun.




Tyttöjen mielestä Sv. Nikolan päivä on mukavampi:)
Tänä vuonna eivät ole enää niin innokkaasti putsanneet ja kiillottaneet saapikkaitaan ...
Nuorimmainen kyllä muistutti äsken etten saa unohtaa laittaa namuja ikkunalle tai ovissa roikkuviin sukkiin, sen verran on vielä lapsenmieltä:)
Olemme sopineet, että "Mikula" tuo vain makeisia ja ehkä kännyyn prepaidkortin ja jouluna saavat varsinaisia lahjoja. Johan tässä menisi vararikkoon, jos juhlisimme Nikolaa ja joulua ja uuden vuoden Pakkasukkoa! Onneks täällä ei sentään juhlita vielä Kolmea viisasta tietäjää!!

Täällä enemmän tietoa Pyhästä Nikolasta.

7 kommenttia:

Sateenkaari kirjoitti...

Oikein hyvaa Pyhan Nikolan paivaa,seka İtsenaisyyspaivaa sinne kukkuloille.
Kun sita vuosia asuu pois Suomesta,niin vakisinkin tulee laheisimmiksi asuinmaassa olevat juhlapaivat.Ainakin minulla.

Yaelian kirjoitti...

Oikein hyvää itsenäisyyspäivää sekä myös St.Nikolan päivää,teillä onkin sitten paljon juhlimista!

Anne kirjoitti...

Meilläkin juhlittiin Nikolausta, tosin ihan pienimuotoisesti vain.

Mua ei linnan juhlat niiiiin kauheasti kiinnosta. Muutaman kuvan naisten iltapuvuista voin käydä katsomassa iltiksen sivuilta. :)

Paula kirjoitti...

Sama meininki täällä. Minä mielessäni ajattelin itsenäisyyspäivää leipoessani eilen pipareita. Jotenkin tuntuu linnanjuhlat ja hössötys niiden suhteen todella kaukaiselta. Lapsille Nikolaus-pussit ja kummallekin yksi uusi kirja aamulla saappaissa/kengissä.
Mukavaa adventin jatkoa, kai teilläkin on huomenna pyhä?

MaaMaa kirjoitti...

Meidän perheessä on aina juhlittu sekä itsenäisyyttä että Nikolasta; veljeni nimi on nimittäin Niko :)

Nykyään mäkin juhlin Suomen itsenäisyyttä vain laittamalla kynttilät palamaan, suomenlipun esiin ja laulamalla ainakin yhden kerran Maamme-laulun (yleensä kajautan suihkussa!) :)

Anonyymi kirjoitti...

Heissan pitkästä aikaa!
Mä juhlin Suomen itsenäisyyttä
Pariisissa äitini, tyttäreni ja
tyttären kaverin kera. Olisin kajauttanut Maamme-laulun kadulla,
mutta tytär kielsi =)
Oli hauska reissu! Niin, että pitipä tulla tännekin kehuskelemaan ;)
Mari

finkinja kirjoitti...

Sateenkaari,
näinhän se kyllä taitaa olla, ja kun nuo lapset tykkää enemmän tuosta Nikolan päivästä:)

Anne, meil on tuo Nikolan päivän juhlinta pienimuotoista kun juhlitaan sitten joulua.
Linnan juhlat jäi näkemättä kun netti tökki

Paula,
ei meillä ollut mitään muita pyhiä. Aika outoa, kun täällä juhlitaan aina kaikkia katolisia päiviä!

MaaMaa,
mä en kajauttele suihkussa vaan olen sitä laulanut pari päivää jo edeltä käsin kun nuorimmainen kirjoitti sen ja siitä tietoa hissan tunnille

Mari,
sähän olet oot päässy mauilmalle!!!
Vautsi vau!!