lauantai 28. marraskuuta 2009

Tontun lomatoiveita


Tonttukaveri pääsi koneen yläpuolelle vilkuilemaan kenelle kirjoittelen;)
Otin ekat joulukoristeet esille ja tuntuu taas paljon kodikkaamalta, kun on punaista väriä ympärillä. Kynttilät palaa ja talo on rauhallinen ... mies on töissä ja tytöt omilla teillään.

Koko viikon on satanut ja ollut tosi harmaata ja pimeetä. En muista aikaisempina vuosina olleen näin pitkään synkät ilmat. Yleensä aina aurinko jaksaa pilkahdella ja bura-tuuli puhaltaa, mut nyt syksy on iskenyt todella päälle. Aamulla on todella pimeää kun menen töihin ja koko päivän on harmaata. Ei ole tehnyt mieli mennä edes lenkille metsään. Väsyttää jatkuvasti enkä saa mitään aikaiseksi:/ Päivät menee melkein siihen tahtiin, että aamulla töihin sieltä kotiin ja sillä selvä. Ja taas alusta! Eli erittäin tylsää. Ei jaksa eikä viitsi raahautua jonnekin tapaamaan tuttavia vaan on helpompaa jäädä kotiin ja roikkua netissä;)

Jotenkin näin synkkänä marraskuuna ja etenkin joulun alla tulee mieleen kaikki rakkaat ystävät siellä kaukana Suomessa. Siellähän ne parhaimmat ja rakkaimmat ystävät ovat. Ne kenelle voisi soittaa vaikka keskellä yötä, jos rintaa puristaisi tai ei olisi kenelle murheita kertoa. Ja varsinkin tämä syksy on ollut heille joillekin raskas ja vaikea enkä ole voinut istua heidän vierellä ja lohduttaa ... Mutta onneksi kännyt ja netti on keksitty ja edes sen kautta voimme keskustella ja parantaa maailmaa. Mielessäni suunnittelen, mietin, toivon ja taas suunnittelen miten pääsisin ensi kesänä matkaan ... edes parin viikon "tyhjennyslomalle" kaikesta. Parin viikon aikana hyvässä seurassa patterit varmaan ennättäisi täyttyä seuraavan talven varalle. Tai miksi eivät kaikki ihanat ystävät voisi tulla tänne meren rannalle? Saisivat nauttia lämmöstä ja etelän tuoksuista ja kerätä itseensä aurinkoenergiaa. Mutta ehkä olen itsekäs ja haluaisin todellakin matkustaa pohjolaan pitkästä aikaa ... ja melkein haluaisin tehdä matkan yksin. Ilman miestä ja tyttöjä. Tehdä lomalla mitä huvittaa ja mennä minne huvittaa ja kenen kanssa huvittaa. Ei tarvitsisi kuunnella tyttärien mankumista siitä miten on tylsää kun ei ole kavereita tai ruoka on pahaa. Eikä tarvitsisi kääntää joka ainoata keskustelua eikä vaivautua siitä, jos mies ei tunnekaan oloaan kotoisaksi tai minä haluaisin mennä tuulettumaan ja hän istua ongella koko päivän. Tuollaista lomaa todella tarvitsen!!

8 kommenttia:

Tuula kirjoitti...

Toivottavasti toiveesi ihan ikiomasta suomenlomasta tayttyy. Pidetaan peukkuja. Eikohan kotijoukot jo selvia itsekseen ilman aitia pari viikkoa.

Jael kirjoitti...

Kiva tonttu sulla on siellä:-)
Minäkin pidän peukkuja ,että pääset toivomallesi lomalle,olet sellaisen ansainnutkin!

Allu kirjoitti...

Toivotaan, että Suomen matka onnistuu. Milloin sä viimeksi olet siellä käynyt?
Hyvää adventin alkua!

Minna kirjoitti...

Kuvaamasi loma kuulosti aivan ihanalta. Toivottavasti se toteutuu :)

Hyvää ekaa adventtia!

kirsi kirjoitti...

Toivottavasti lomasi toteutuu ja hyvaa ensimmaista adventtia!

finkinja kirjoitti...

Niin olis se tosi kivaa jos pääsis ihan omalle lomalle!
Kyllähän nuo nuoret ja mieskin pärjäisivät ilman minua, likat olis varmaan ihan innoissan kun komenteleva mamma jättäis heidä keskenään:)

Olen viimeksi ollut Suomessa pari vuotta sitten, ennen kuin mies sairastui. Sen jälkeen oli tarkoitus mennä työ-ja lomamatkalle sinne, mutta se peruuntui:/

ebrufin kirjoitti...

Hyvaa ensimmaista adventtia!
Ja peukutust Suomen lomaan:)

MaaMaa kirjoitti...

Mäki toivon, että pääset omalle lomalle Suomeen. Se on aivan ihanaa, kun ei tarvitse huolehtia muusta perheestä ja mennä/tulla/suunitella/exteporeilla miten haluaa! :)