sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Klinkkerikaupassa ...


Tänään oli tarkoitus nukkua vähäunisen yön jälkeen pidempään.
Yöllä tuli kuunneltua kikattavia nuoria neitosia (nuorimmaisen kaveri tuli yökylään) joita ei meinannut saada millään hiljaisiksi ja odottelin esikoista kotiin lauantairiennoista. Herätyskello ei pirissyt korvan juuressa kuudelta ja koirakin tuli vasta aamun sarastaessa herättelemään. Mies vihjaili jo eilen, että voisimme mennä katsomaan lattialaattoja ja minikeittiötä aamupäivällä, jos vaan saamme itsemme liikkeelle ajoissa. Annoin se mennä vienosti ohi korvien, koska sunnuntaiaamut pitää hoitaa rauhallisesti ilman minkäänlaista hässäkkää ... hiljalleen heräilyä, aamupalan laittoa, paikkojen järkkäilyä ja sen tuiki tärkeä kahvitteluhetki hyvässä seurassa kahvilan terassilla:)

Mies oli nyt kuitenkin päättänyt, että sinne klinkkerikauppaan olisi parasta mennä tänään... viikolla hänellä on päivällä aikaa (minulla ei) ja minua taas ei saa hevin töiden jälkeen etsimään laattoja ja tuijottelemaan erilaisia porakoneita. Ei muuta kuin rouva herätettiin kahdeksalta ja autossa istuin jo yhdeksältä. Koska aamukahvi jäi juomatta, mies ehdotti pysähtymistä matkan varrella kosken luona olevalle myllylle (moottoritie on suljettu laajennustöiden takia ja jouduimme ajamaan kiertotietä). Myllyllä nukuttiin kuitenkin vielä sunnuntaiaamuna kello yhdeksän joten kahvit jäi taas juomatta...

Kyseinen klinkkerikauppa on vasta viime viikolla avattu suuren ketjun liike ja siellä näytti olevan muitakin aviopareja sunnuntaikävelyllä. Kaupalla on kuulemma kahvilakin, mutta ajattelin jättää sen näkemisen laattoihin tutustumisen jälkeen ... ehkä olisi mukavaa nautiskella kahvihetkestä tyytyväisenä uuden minikeittiön ja laattojen omistajana. Kehoitin miestä kysymään kassalla heti mitkä maksuvälineet käyvät ... ja parempi olikin kun kehoitin ... meinaan kun ei käynyt mukana olevat kortit ja kotiin jäi juuri se millä olisi voinut maksaa!!!! Siinä vaiheessa rouvan kahvihammasta kolotti jo melkoisesti, mies huomasi että olisi ehkä parempi suunnistaa melko suoraan laattaosastolle katsomaan vaihtoehdot... Jätti suosiolla porakoneet ja mutterit tarkistamatta. Laattoja oli ja paljon ja mieleisiä malleja löytyi ... mutta saivat nyt jäädä kauppaan. Minikeittiökin löytyi ja hyvää hintaan ... ehkä se on tarjouksessa vielä ensi viikolla!

Kauppa tuli kierrettyä reippaaseen tahtiin ja kahvit jäi juomatta. Auton nokka suoraan omaa kylää ja sen kahvilaa kohti, sieltä saisi ainakin hyvää kahvia! Ystäväpariskunnalla oli hauskaa kuunnellessa meidän kauppareissusta ja oma olokin helpotti muutaman kupillisen jälkeen:)

4 kommenttia:

Sateenkaari kirjoitti...

Toivotaan,etta alennukset jatkuvat ensi viikollakin.
Taisi olla jo kova kahvihampaan kolotus,ennenkuin saita kaamukahvin.
Mukavia laatojenostomatkoja sinne kukkuloille.

Elvira kirjoitti...

Onpas kiva, että siellä voi käydä ostoksilla sunnuntaisinkin! Täällä siitä voi toistaiseksi vain haaveilla. Tai siis pääseehän täältä kyllä sutjakkaasti Italian puolelle sunnuntaiostoksille. Hyvä, että löytyi mieleisiä laattoja!

Sirokko kirjoitti...

Minä odotan edelleenkin päivää jolloin mies sanoisi että lähdetäänpä klinkkerikauppaan ja samalla valkataan keittiön kalusteet... Lähtisin vaikka klo 6 aamulla, mutta todennäköisesti jos niin tapahtuisi, se olisikin vain unta ja herääminen sitä karvaampaa.

finkinja kirjoitti...

Sateenkaari,
jos en saa viikonloppuna ajoissa ja rauhassa juoda sitä aamukahvia olen melko kärttynen;) Viikolla tiedän et töissä juodaan kahvit kun on aikaa.

Elvira,
täällä on ollut kaupat sunnuntaisin auki aina, viime vuonna yrittivät pitää niitä kiinni puoli vuotta, mut painostuksen alla joutuivat peruun koko homman. Itse olen periaattessa sunnuntaiaukioloja vastaan, entisenä kaupan työntekijänä tiedän miltä tuntuu mennä sunnutaiaamuna nököttään sinne.

Sirokko,
mutta eihän sitä koskaan tiedä ;)
Mä varmaan juoksisin kanssa sinne kello 6 aamulla jos saisin uuden keittiön meidän asuntoon. Toi minikeittiö menee sinne vierashuoneeseen ...