lauantai 2. toukokuuta 2009

Mä kuljen metsätiellä ...

Vaput on nyt vihdoinkin juhlittu! Ja kaikki ehjinä vaikka väsyneinä kotona.
Yllä olevan kuvan esikoinen otti eilen illalla nuorten kokoontuessa vappupiknikille metsäniitylle. Juhlat alko jo iltapäivällä ja jatkui yömyöhään, esikoinen tuli kotiin kahden aikaan yöllä. Eniten pelkäsin käärmeitä ja punkkeja, en sitä että joisivat itsensä huonoon kuntoon tai polttaisivat itsenä nuotiossa.

Mies sai minut houkuteltua heti aamupäivällä kävelylenkille ja hikihän siinä tuli! Mies otti heti sellasen vauhdin, että sain juosta perässä kuin paraskin aropupu. Ylämäessä läähätin ja puuskutin ... kuka himputti on tehnyt tästäkin maastosta niin vaihtelevan!!

Teemme yleensä aina saman lekin, yhteensä noin tunnin matkan. Kääntöpaikkana on meidän kylän metsästäjien maja, siellä koira saa vettä kaivosta ja me tarkistetaan mitä uutta siellä on tehty;)

Mun viime käynnin jälkeen majan läheisyyteen laaksoon on noussut toinen rakennus johon on kuulemma tulossa talli hevosille ja jossain vaiheessa mahdollisuus ratsastukseen. Kuulostaa kivoilta suunnitelmilta, toivottavasti vaan suunnitelmat onnistuvat.

Kävelylenkin jälkeen istahdettiin kahvilaan kahville ja luettiin päivän lehdet. Muutama tuttu tuli siinä samalla jututettua ja sitten taas kotiin kotihommiin. Olen ollut koko päivän ihan ventti tuosta lenkistä. Mulle näköjään sopii paremmin nuo lenkit iltapäivällä tai illalla, sitten voin rauhassa lepäillä. Nyt oli tosi vaikeeta tehdä lauantaisiivous ja kaikki muut hommat. Mutta sain vaatekaapitkin järkättyä ja laitettua talvivaatteet säilöön.


6 kommenttia:

Tuula kirjoitti...

Mukavan nakoinen lenkkeilypaikka!

Jael kirjoitti...

Teillä onkin ihanan vehreää ja vihreää! Mä tykkään kauheasti tuollaisista pitkistä kävelylenkeistä;eksän kanssa käveltiin hurjan paljon, nyt en kauheasti tee tuollaisia lenkkejä kun ei ole lenkkikaveria...

anumorchy kirjoitti...

Ihanan nakoista luontoa heti kodin vieressa. Kaypa kateeksi! Meidan on aina mentava autolla jonnekin paastaaksemme "vihrean" makuun.

Sateenkaari kirjoitti...

Mukvan naköiset lenkkimaastot.Onko teillakin siella niita vaarallista aivokuumetta aiheuttavia punkkeja?

Marjut kirjoitti...

Teillä on niin vihreää myöskin jo, ihanaa päästä lenkille metsään.

Mulla on sulle jotakin blogissani.

finkinja kirjoitti...

Voi kiitos Marjut:)