lauantai 28. helmikuuta 2009

Näinhän se on ...

... että taas aurinko paistaa risukasaan ... ainakin jonkin verran ...
sen verran, että tarkenin juoda päiväkahvit ulkona ja aloittaa uuden kirjan.
Eilinen päivä painettu taka-alalle ... mietintämyssyä ei kuitenkaan ihan ole tungettu eteisen koriin vaan odottaa oikeaa hetkeä pistää se päähän uudelleen.
Muut ehkä tarvitsevat silloin kuulosuojaimia tai kypärää pelastaakseen päänsä ...
ehkä räjähdän pian uudestaan.
~
Eilisen päivän kommenteissa joku (taisi olla Sirokko) mainitsi suomalaisten hiljaisuudesta ja tunteiden piilottamisesta. Itse olen ollut juuri niitä jotka piilottavat sen kiukun ja nielevät kyyneleensä ...
mutta etelä on tehnyt tehtävänsä ja tempperamentti muuttunut vuosien varrella;)
En olisi ikinä kuvitellut heittäväni lautasia seinille (älkää nyt pelästykö) ja huutavani lapsilleni naama punasena. Lautasesta on vieläkin jälki keittiön kaapissa eikä lapsille ole varmaan (toivottavasti) jäänyt elinikäistä traumaa kiljuvasta äidistä ... eivät ainakaa tunnusta asiaa kyseltyäni. Ovat vaan oppineet huutamaan takaisin ... hui!
Meillä on siis joskus todella kiljusenherrasväkimeno päällä;)
... siihen kun lisää vielä anoppilan väen ja kälyn perheen:)
~
Rauhallisen päiväkahvin lomassa jatkoin eilen kesken jääneitä kotiaskareita; laitoin lignje/calamaria risottona ja pikaisesti pannulla pyöräyttäen ( niitä tulin niin paljon, että soitettiin anoppi ja appi syömään); paketoin kolmen isoa laatikkoa ja kaksi valtavaa roskasäkkiä caritakseen menevää vaatetta; kävin toisen kerran kaupassa ...
ja niin se päivä on taas illassa.
~
Rantakaupunkimme on vallanneet maan artistieliitti.
Koko viikonlopun alueen vanhimmista ja arvokkaimmasta hotellista tulee suoraa lähetystä ...
kristallikruunujen alla valitaan maan edustajaa Euroviisuihin.
Dorapatsaan saa toivottavasti joku menevä ja näyttävä kappale/esiintyjä ...
parina viime vuotena olemme vaihtaneet Suomen kanssa paikkaa sijoutuslistalla:/
Eilisen ekan illan voittajat eivät ole todellakaan omia suosikkeja, valitettavasti naapurinpoika joukkoineen eivät päässeet jatkoon vaikka varmasti olisivat hurmanneet Moskovassa monia sinisilmäisiä tyttölapsia;)
Nyt ei auta muuta kuin siirtyä telkkarin ääreen ja toivoa parasta ...
.... miksi en ole siellä kristallikruunun alla silmät säihkyvänä ...

2 kommenttia:

Saara kirjoitti...

Toivottavasti tanaan on parempi paiva! Kahvit ulkona ja hyva kirja kuulostavat lupaavalta.
Leppoisaa Lauantaita sinne!

susadim kirjoitti...

Ei kuulu normaaliin arkeen varmaan kenelläkään, mutta kun tarpeeksi hermoja kiristellään, niin kyllä siinä astiat lentelee. Se kertoo kyllä hiukan tunteistasi ja tilanteestasi. Voimia!!