sunnuntai 18. tammikuuta 2009

Se melkein tavallinen viikonloppu

Taas ollaan sunnuntailla ja viikonloppu menny ohi hujauksessa.
Mukava, rauhallinen viikonloppu takana.
~
Lauantaipäivä tuntui todella pitkältä, ehkä sen takia että sain itseni liikkeelle ajoissa aamulla.
Heräsin seitsemän jälkeen katsomaan pystyykö esikoinen töihin vai ei.
Hänellä oli perjantaiaamuna niska jumittunut ja valitteli muutenkin flunssaista oloa koko päivän.
Eilen aamulla niska oli siinä kunnossa ettei pystynyt kunnolla liikuttamaan kättä ja kurkkua karhersi. Ei muu auttanut kuin soittaa töihin ja valittaa tapahtunutta. Pärjätkööt yhden lauantain ilman apulaista.

Kävin kaupassa, siivoilin ja laittelin ruokaa ...
sitä tavallista viikonlopun ohjelmaa.
Nuorimmainen neiti yritti saada vielä kavereita muuttamaan mieltää, mutta ei onnistunut.
Ei kai niin kauheesti harmittanut, kun muisti että illalla on kylällä karnevaalien avajaiset.
~
Mentiin mekin miehen kanssa illalla katsomaan Antonin torveen puhallusta ja karnevaalien avajaisia.
Porukkaa oli kivasti ja kuumaa viiniä (=glogiä) tarjolla riittävästi.
Juoma ei ollut vahvaa vaan olivat lisänneet siihen hieman liikaa sokeria.
Taisin tulla sokerihumalaan ja simahdin kotiin tultua kolmeksi tunniksi sohvalle *puna nousee korviin asti* :)
Sitten kuikuilin hereillä keskellä yötä;)
~
Tänään paleltiin kirkossa
(sinne on saatava pian lämmitys, kiviseinät ovat imeneet kaiken kylmyyden sisälle!)
ja käytiin ystäväpariskunnan kanssa kahvilla rupattelemassa parin viikon kuulumiset.
Sunnuntairuaksi tein jääkaapin perukoilta löytynyttä sarmaa ja lisäksi tortilloja mitä nuorimmainen on kinunnut jo pitkän aikaa.
Tuossa sängyllä odottaa neljä koneellistä puhdasta pyykkiä.
Jollain konstilla ne on saatava kaappiin!

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihan kivaltahan tiedan viikonloppu tuntui olevan.
Ma taalla olen taas yksin, mies reissussa.

finkinja kirjoitti...

Kirsi,
harmittaako olla yksin vai nautitko tilanteesta?

Anonyymi kirjoitti...

No jaa, heh hee, 'talla' kertaa nautin.
Lohosin sangyssa ties kuinka pitkaan lukien lehtia, syotiin tyttarien kanssa koska 'meita' huvitti jne.