sunnuntai 30. marraskuuta 2008

1. adventti ja myrskytuulia



Istun nuorimmaisen sängyllä läppäri polvien päällä ja yritän näpytellä samalla tavalla kuin he käyttävät konetta:) Kyllä tää kaipaa harjoitusta, ei onnistu niin helposti kuin nuorisolta;)
Ihanan pehmeetä on kyllä kirjoittaa tällä, mutta sormet eivät aina löydä oikeita kirjaimia.
Kimi-koira tuli vielä viereen nuoleskelemaan, emäntä on aivan väärässä paikassa kirjoittelemassa.
Yleensä Kimi käy omaan koriinsa nukkumaan, kun olen koneella ja siirtyy siitä pois vasta kun mä irrottaudun tietokoneelta.

Kukkula ja lähitienoo on ollut myrskyn kourissa tänäaamuna. Heräsin aamulla ennen kuutta ukkosen jyrinään, ennätin irroittaa kaikki johdot irti seinästä ja mennä takaisin nukkumaan, kun sade ja rakeet iskeä ikkunoihin. Rakeita tuli niin kauheesti, aivan kuin joku olisi heittänyt niitä suoraan ikkunaruutuihin. Tuuli tuiversi ja irrotti ikkunaluukut koukuista. Meidän oli pakko sateesta huolimatta laittaa ne kiinni ja niiden parin minuutin aikana kastuttiin miehen kanssa likomäriksi. Tarkistuskierroksen jälkeen mentiin takas nukkumaan ja yhdeksältä vasta herättiin uudestaan. Myrsky ei ollut tehnyt meillä muuta vahinkoa kuin irrottanut pari kattotiiltä ulko-oven katoksesta ja heitellyt kukkaruukkuja ympäri pihaa. Kylille mennessä näkyi sitten enemmän myrskyn jälkiä: viereisen ravintolan terassilla olleet pöydät ja tuolit olivat lentäneet yhteen nurkkaan sekan sokin, erään vanhan talon kattopellit olivat aivan toisella puolella kylää, oksia oli ympäri parkkipaikkaa ... onneksi kenenkään auton päälle ei ollut osunut kattotiiliä ym.

Aamupäivällä ilma hieman rauhoittui, mutta iltapäivällä meinasi samanlainen myrsky uusiutua. Esikoinen oli juuri hakemassa pizzoja kotiin, piti soittaa ja kehoittaa jäämään sinne kunnes puuska menee ohi.


Päänsärky on yrittänyt iskeä päälle, mutta otin troppeja ja hieroin hartioita niin sekin helpotti. Ja yhdessä nuorimmaisen kanssa paistettiin lettuja;) Täysinäisellä vatsalla oli helpompi kirjoittaa ensi viikolle ostoslistaa. Kannattaisi ehkä aloittaa joulutarvikkeiden hankinta ennen suurimpia ruuhkia. Aikaisemmin en edes uskaltanut kovin ajatella ja suunnitella joulua, mutta tuli mitä tuli, joulu tulla kolkuttaa ja pitää tehdä herkkuja;)


Viikonloppu taas ohi ja arki edessä. Miten maanantait ovat aina niin vaikeita?? Maanantain kun saa ohi, niin työviikko tuntuu jo helpommalta. Koululaisilla on enää kolme viikkoa joululomaan, pitää saada heitä hieman kiristämään mistä vielä voi kiristää;)

5 kommenttia:

Sateenkaari kirjoitti...

kaikilla alkaa jo olla taalla nahtavana joulukoristeita. ihanat tontut ja tuo kranssi.minun pitaa talla viikolla lahtea etsimaan jotain valojuttuja. mehan emme joulua vieta,(mina myös muslimi)mutta laitan kylla koristeita ja torttuja kylla teen. ja sitten tulee uusi vuosi.

finkinja kirjoitti...

Mä odottelin aina joka vuosi itsenäisyyspäivään asti ja sitten joulun jälkeen tuntui että koko juttu meni niin nopeesti ohi.
Nyt laitellaan koristeita jo ekan adventin aikaan;)

Anonyymi kirjoitti...

Maanatai on siitä ihana päivä että silloin saa kunnon annoksen ennakkoiloa koska perjantaihin on kaikista pisin aika juuri maananataina. Sanoi joku ja minä allekirjoitan.
Joulukoristeita valuu meilläkin tasaiseen tahtiin vintistä alakertaan. Valot on laitettu jo viikko sitten. Pimeää kun on niin niin ei malta odottaa keinotekoista valoisuutta. Oikein luvallista. IHANAA että joulu tulee teidänkin perheeseen. Tiedän ettet aina siihen jaksanut uskoa.
Rakasta sitä ukkoa kaikin voimin. Vaikka se olisikin ärtyisä ( kukapa ei olisi ) rakkautta ja myötätuntoa ( ei sääliä ) reseptivapaana koko perheeltä. Aika hyvä lääke siinäkin jo.

MaaMaa kirjoitti...

Niin se maailma rullaa eteenpäin vaikka kuinka olisi pysähdyksiä elämässä. ...ONNEKSI! ... :)
Ihanaa, että suunnittelet joulua ja saat toivottavasti mielen pois huolista edes vähäksi aikaa.

Tiedättekö milloin saisitte tuloksia kokeista?

Hui mikä myrsky! Onneksi ei tehnyt tuhoja teillä pahemmin!

Tsemppiä maanantaihin! Mäkään en maanantaista pahemmin tykkää, paitsi lomalla! :)

Huomenna on jo tiistai ja enää 3 kokonaista päivää viikonloppuun!

halitus!

finkinja kirjoitti...

Elsi, me ei olla laitettu muita valoja kuin nuo kyntteliköt. Mies saa laittaa ulkovalot kun ennättää;)
Kyllä tuota murisevaa karhua pitää aina välillä helliä;D

MaaMaa,
niin se on että joulu tulee kaikesta huolimatta!
Perjantaina pitäis saada varsinaiset tulokset.
Niin ajattel, huomisen jälkeen enää 3 päivää viikonloppuun:)