maanantai 14. heinäkuuta 2008

Suomen sukulaisia ja muuta menoa

Suomensukulaiset eli mummi ja täti ovat tulleet meitä ilahduttamaan :) Viime torstaina seistiin läheisellä pienellä asemalla ja jännättiin pysähtyykö vanha puuskuttava juna laiturille vai joudummeko ajamaan junan perässä isomman kaupungin asemalle. Onneksi juna jarrutti ja sieltä hypähti kaksi väsynyttä, hikistä matkalaista:)

Viikonloppu ollaankin oltu vain kotosalla, lomalaisten on pitänyt totutella meidän helteisiin Suomen vesisateiden jälkeen. Villapaidat ja -sukat ovat saaneet vaihtua helletoppiin ja varvassandaaleihin.
Aamupäivisin juodaan rauhallisesti kahvit kahvilan terassilla, päivät lötköillään kuka missäkin ja iltaisin tehdään "maraton"kierroksia ympäri kylää ja väsähdetään "väsyneinä" taas jollekin terassille. Eli nautimme kykyjemme mukaan lomasta/sairaslomasta ja helteistä.

Viime yönä oli mahtava ukkonen. Ennätin onneksi vetää kaikki mahdolliset töpselit pois seinästä ennen kuin räsähti. Sisko oli kuulemma maannut hereillä ja katsellut salamoiden tanssia taivaalla. Sen verran jyrisi, että odottelin jonkun tulevan alas nukkumaan;)

Viikonloppuna saimme altaankin täytettyä, mutta pahuksen pumppu on tehnyt tenän *äärrrhhgg* Mies yritti sitä korjata, mutta valitettavasti filtteri ei taida toimia. Pitääkö meidän nyt parin päivän välein tyhjentää allas???? Ainakin kukille riittäisi kasteluvettä!!! Siinä on kyllä homma tyhjentää ja taas täyttää uudestaan .... ja vettä tuhlaantuu julmetusti!!!



Käytiin eilen pizzalla, mieskin uskaltautui syömään "diettipizzaa" eli tilasi vain tomaattisoseella ja kevytkinkulla;)

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hih, saisit varmaan kasteltua koko kylän sillä vesimäärällä...naurattaa kun kuvitelenkin. Siis oikeesti ikävää kun sattuu just vieraitten aikaan.

finkinja kirjoitti...

Onneks nää vieraat on omantalonväkeä;)
Tuolla vesimäärällä sais kyllä kasteltua useamman naapurin kasvimaat:) Mulla kävi kerran vähän hassu juttu: oltiin vaihdettu vesi ja laitoin täyttymään uudestaan illalla ... nukahdin ja heräsin siihen kun tieltä kuulu kauheen kosken kuohuntaa :O Vedet meni jo yli laitojen ja saman tien tielle!!!!!! Onneks naapurit eivät tulleet kyseleen mitä oli tapahtunut:D *punastushymiö*

mizyéna kirjoitti...

Oikein ihanaa lomaviikkoa sukulaisten kanssa. Hihityttää tuo uima-allasepisodi. :)

Anonyymi kirjoitti...

Aika herkkäkuuloinen olet... minä olisin luultavasti vaan ruvennut näkemään unia Suomesta, mökillämme kohisee koski varmaan just noin. ;D

Anonyymi kirjoitti...

Samoin ihanan lomaviikon terveiset taalta!

mamãe kirjoitti...

Ihanaa kun on vieraita Suomesta! Voin kuvitella minkälainen vesimäärä on uima-altaassa kun meidän 400litran lastenaltaasta riittää jo naapureillekin kasteluvettä :)

finkinja kirjoitti...

Marita: kyllä muakin nauratti sitten jälkeen päin:)

Sirokko: taisin jotenkin unissani muistaa et laitoin veden juokseen, muuten kun nukun kuin tukki:)

S. kiitos

Mamae: tuohon altaaseen menee 16 kuutioo eli paljos se olikaan litroissa?????

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa, kun suomesta olet vieraita saanut! Meillä ne ovat hyvin harvinaista herkkua :( Mutta ehkä tilanne korjaantuu, kun meilläkin on nyt sitten uima-allas pihapiirissä! Täytyy siulta sitten kysyä jos neuvoja tarttee tyhjennyksessä tai täytössä ;))

Anonyymi kirjoitti...

Vai kosken kuohuntaa ;D

Täällä on paljon viileämpi ja nautin, nautin... mitäs täällä olikaan tänään, 23 astetta :)

Oikein mukavaa yhteistä aikaa suomalaisten vieraittenne kanssa! :)

*itKuPiLLi* kirjoitti...

Mulla olis sulle pikku juttu mun blogilla, se löytyy täältä:

http://bohemianitkupilli.blogspot.com/