sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Teinipippalot ...


on meneillään tuolla alakerrassa. Esikoinen, koira ja minä ollemme yläkerrassa evakossa, mies pääsi töihin karkuun. Alhaalla tuntuu olevan melkoinen meno, musa soi ja nyt taidetaan jopa tanssia ... äänistä päätellen. Tänä vuonna poikiakin on melkein yhtä paljon kuin tyttöjä, enää ei hyljeskellä toista osapuolta;)
Koko aamupäivän neiti on ollut hieman hermostunut ... saanko tortun tehtyä, onko pizzaa tarpeeksi, tuleeko kaikki vieraat jotka kutsui .... No, torttu on kuten kuvasta päätellen tehty ja maistettu, pizzaa oli riittävästi (neljä uunipellillistä) ja kaikki vieraat taisivat tulla ... ainakin omasta mielestä vieraita on ihan tarpeeksi. Muutamat parhaimmat tyttökavaverit jäävät yökylään, pitää kai tehdä heille kohta siskonpeti tuonne nuorimmaisen huoneeseen.

Katselin yhtenä päivänä vanhoja kuvia ja eteen sattui iso kasa esikoisen ja nuorimmaisen synttärikuvia vuosien varrelta. Miten juhlat ovat muuttuneetkaan vuosien varrella. Yleensä juhlat on järjestetty täällä meillä kotona, väliin on mahtunut pari kokeilua leffailtoineen ja pizzerioineen, mutta aina seuraavana vuonna ovat halunneet järjestää pippalot kotona. Toisaalta se tietää meille vanhemmille enemmän hommaa ja kärsivällisyyttä, mutta toisaalta olen tyytyväinen koska tiedän missä ovat eikä tule maksamaan niin paljoa kuin jos järjestäisi juhlat muualla.
En kyllä vieläkään ole suostunut siihen, että jätän talon aivan yksin nuorten käyttöön ja lähdemme pois kotoa juhlien ajaksi. Yleensä olemme menneet pariksi tunniksi pois (kuten tänään tuonne kylille), mutta loppuajan olemme jollain puolelle taloa ... evakossa jossain nurkassa;)
Yritin kysellä esikoiselta miten hän aikoo juhlia 18-vuotissynttäreitä .... ei osannut vielä sanoa tarkalleen miten ja missä, kai menevät kavereiden kanssa jonnekin ulos kun nyt kerrankin voivat virallisesti niin tehdä. Kakkukekkerit kyllä pitää järjestää isovanhemmille ja kummille ja tädin perheelle ym, sen verran tärkeät juhlat on tänä vuonna

Miten teidän lapset ovat juhlineet syntymäpäiviä, mikä on tapana maassanne?

2 kommenttia:

Jael kirjoitti...

HIenon Hello Kitty kakun tekaisit:-)
Osan poikani synttäreistä vietin täällä,kun hän oli lapsi,mutta 6 vuodesta eteenpäin jo Suomessa.Täällä oli yleensä tarhassa synttärit,(tarhaan lapsi meni jo 7 kk iässä),toin kaikille lapsille yllätyspussit ja kakun ,ja sitä sitten juhlittiin tarhassa.Näin se taisi olla,muistaakseni,koska kaikki kaveritkin olivat samassa tarhassa.Suomessa sitten välillä kotona,pari kertaa McDonaldsilla,ihan tavallisia synttäreitä.Myöhäisempään teini-ikään tullessa oli aika rauhalliset kotikutsut,niinkauan kuin samassa kodissa asuttiin(19v asti)

Jonna kirjoitti...

Meksikossa syntymäpäivät on aivan hulluja juhlia. Pienten lasten juhlat järjestetään ison kaavan mukaan vuokratuissa juhlapaikoissa monelle kymmenelle vieraalle. Juhlissa on teemat ja vieraat syötetään ja juotetaan ja mukaansa saavat suuren karkkipussin, ainakin, joskus jopa leluja sun muuta. Nyt Tytöllä on edessä 15-vuotisjuhlat joita täällä taas juhlitaan kuin häitä, vieraita on satojen luokkaa ja juhlinta alkaa messulla ja siitä jatketaan illallisella ja tansseilla. Aivan järkyttävää rahanmenoa ja meillä esim. juhlia ei pitänyt järjestää mutta isän puolinen suku aina tekee tahtonsa mukaan ja niinpä Tyttökin saa bileensä. Rahaa jota ei ole, tuhlataan.