perjantai 19. syyskuuta 2008

Synttärihulinaa


Meillä eletään synttärikuumeessa:) Nuorimmainen viettää huomenna synttärijuhliaan, varsinainen synttäripäivä on kyllä vasta ensi viikolla, mutta juhlat on parempi aina järjestää viikonloppuisin.
Tälle viikonlopulle oli kyllä ruuhkaa, samana päivänä tulee olemaan kolmet synttärit. Kuka menee kenenkin luo, sen näkee vasta huomenna:/ Nuorimmainen ei halunnut muuttaa juhlapäivää, koska oli jakanut kutsut ja ilmoittanut juhlistaan jo ajoissa.
Tein tänään kakkupohjan,täytän se huomenaamulla ja laitan pakkaseen pariksi tunniksi. Siitä tulee siis jäätelökakku suklaakuorrutuksella:) Tein vielä muffineja ja meille täksi illaksi omenatoscakakun.
Pidän leipomisesta enemmän kuin ruanlaitoista, mutta koko kesänä en ole leiponut yhtään mitään. Kuumalla ilmalla ei tule edes mieleen laittaa uunia päälle joten makeanhimo ollaan tyydytetty jäätelöllä ja leipomon valmilla leivoksilla;)
Nyt vois alkaa taas tekeen piirakoita ym syksyn iloksi:)
~~~
Huomenna tulee oleen hulivilipäivä. Aamupäivällä pitää tyhjentää olohuoneesta kaikki hajoavat tavarat ja siirtää huonekaluja! Monet kerrat olen miettinyt juhlien järjestämistä muualla, mutta kun tätä tilaa kuitenkin on. Joskus tyttöjen synttärit on pidetty kellaripäädyssä discon muodossa (discovalot, mies on asentanut mikit ja mixerit), välillä ovat käyneet pizzalla ja tulleet sitten meille. Tänä vuonna nuoremmalla taitaa olla ohjelmassa karaokea, tanssia ym yleistä hulinaa. Ja poikia on kutsuttu yhtä paljon kuin tyttöjä:) Katsotaan uskaltavatko tulla paikalle ... tytöt tuntuvat olevan siinä vaiheessa, että poikien on parempi juosta karkuun ;)
~~~
Taidetaan miehen kanssa lähteä johonkin karkuun pariksi tunniksi ... jos uskallan jättää talon ilman vahtia ....

12 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mukavia kemuja neidille:)

Meillä olen myös luvannut pyjamapartyn tytölle, synttärithän olivat jo. Mutta haluan ensin että hänen huoneensa on kokonaan valmis, saa sitten pyytää ketä tahtoo ja saavat olla yötäkin jos haluavat. Meille tulee vielä vaan tyttöjä;)

Anonyymi kirjoitti...

Synttäri järjestely on kivaa. Usko pois , pian oi pian ne ovat vain muisto . Onkos teidän tytöt saman ikäisiä Marjut ja Finkinja.

Susa kirjoitti...

Synttarionnittelut neidille :))

Ma tykkaan ruoanlaitosta enemman kuin leipomisesta...jostain syysta leipomisessa mulla tulee aina "virheita" ;D

finkinja kirjoitti...

Marjut, pyjamabileet on kivat:) meidän tytöt ovat joskus järjestäneet niitä, mutta jotenkin täällä ei tykätä yöpymisistä kavereiden luona. Jotkut parhaimmat kaverit ovat kyllä olleet yötä.
Paljos teidän tyttö täyttikään? Eikö meidän likat ole suurin piirtein saman ikäisiä?

Susa, no sinä nyt oletkin mestarikokki:) Ihania ruokia teet aina. Mä olen pienestä pitäen leiponut mummien kanssa joten siitä on kai jäänyt siihen ihastus:)

ebrufin kirjoitti...

Onnea!!

Anonyymi kirjoitti...

Onnea sylin taydelta!

Meilla jarjestetaan koulussa pyjamayojuttuja, ei enaan kotona.
Hauskaa viikonloppua!

Meilla taitaa olla ensi viikonloppuna tuparit??? Hah HAAA, sanon mina.

Anonyymi kirjoitti...

Synttärionnitteluja
riitalta korndorfista :)

Anonyymi kirjoitti...

Anna ja Elsi, meidän neiti täytti 11v vasta äsken.

finkinja kirjoitti...

Ebrufin, kiitos:)

Kirsi, siitä vaan tupareita järkkään;)

Korndorfin Riitta, kiitos tytön puolesta:)

Marjut, sitä mä vähän muistelin että ovat melko lähellä;)

Anonyymi kirjoitti...

Onnea synttärisankarille!!!

Anonyymi kirjoitti...

En onnittele etukäteen . Mutta kerro tarkka päivä niin koitan muistaa silloin :o)

finkinja kirjoitti...

Henn, kiitos:)

Elsi, varsinainen synttäripäivä on 23.9.;)